Helou helou,
täällä taas. Ihan kiva vaihteeksi kirjoittaa niin sanottu mielipidepostaus sen sijasta, että kirjoittaisi jostain sellaisesta aiheesta, josta joutuu tarkistamaan faktat, ennen kuin kirjoittaa :D
Tänään on aiheena wicca ja yön talo. Ei sano mitään? No minäpä vähän valaisen. Näyttää tältä:
Kyseessä siis on nuorten/nuorten aikuisten fantasiakirjasarja. Oon jo pidempään veikannut, että tämä on uusi Twilight-hässäkkä, mutta vielä ei ole suosio tietääkseni ampaissut pilviin, vaikka nuorille naisille suunnattuna kirjasarjana tällä on kaikki edellytykset siihen: nopeaa toimintaa, syntisen komeita vampyyreitä (ja vielä vampyyrien sisäoppilaitos) sekä kekseliäs juoni. Lisäksi tässä on melkoisen suuressa asemassa moraali ja arvomaailma. Oikeastaan siinä on hyvin suuressa asemassa se vampyyrien uskonto. Joka on kirjoittajien itsensä mukaan "strongly wiccan/pagan based".
Tämän viimeisen lausahduksen luin vasta parisen kuukautta sitten, mutta ihmettelin asiaa jo lukiessani noin vuosi sitten ensimäistä kirjaa, kun huomasin, että kappas kappas, nyt on muuten tuttuja rituaalikuvioita.
Sweep-kirjasarja jätettiin suomentamatta, koska se sisältää wiccaa. Tässä kirjasarjassa ei tosin uskontoa nimetä wiccaksi eikä heidän jumalattarestaan puhuta millään nimillä, mitä me yleensä Jumalattaresta käytämme. Mutta kyllä semmoinen wiccahenkisyys aika vahvasti läpi kirjan kulkee. Yhdeltä kantilta: ei siinä mitään, mukavaahan tuollaista on lukea. Niin kuin on myös ollut lukea se Sweep-sarja ja esimerkiksi Marion Zimmer Bradleyn Avalonia koskevat kirjat.
Mutta. Juuri kun voidaan katsoa, että wicca on päässyt eroon jatkuvista saatananpalvontasyytöksistä ja Harry Potteriin rinnastamisesta, niin sitten tulee tämä. Olenkin jo kiduttanut itseäni löytämällä netin syövereistä kirjasarjaa koskevia sivustoja, joissa teinit ovat hehkuttaneet, että tänään teen rituaalin, ihan niin kuin kirjassa oli. Sitten siellä on käynyt joku wicca kertomassa, että hei, pohjautuu muuten aika paljon wiccaan tuon kirjasarjan uskonto. Ja sen jälkeen siellä onkin niitä "ai, se on oikea uskonto. No mä oon sitten wicca". Ihanaa, kerrassaan ihanaa.
Minähän en ole mikään määrittelemään, mitä on wicca ja mitä se ei ole. Mutta silti jotenkin kirpaisee, jos joku lähtee tekemään rituaaleja vain koska se on hänen mielestään siistiä, koska fiktiivisen kirjasarjan hahmot niin tekivät, ja sitten tämä kutsuu itseään vielä wiccaksi. Toisaalta on hyvä, että meidänkin maailmankatsomus on joskus esillä. Silloinhan ne, jotka tuntevat siihen kutsumusta, voivat perehtyä siihen tarkemmin ja tulla wiccalaisiksi. Itsekin olen löytänyt polulleni nimen niinkin hienosti, kuin että jossain Demi-lehdessä vuodelta kivi ja luu oli lause "jos vanhempasi sattuvat olemaan hartaita uskovaisia, ehkä sinun ei kannata sanoa heille olevasi wicca". Kun tiesin arvojeni olevan lähes päinvastaiset kristinuskon kanssa, piti tietenkin heti tarkistaa, mikä se wicca on.
En tiedä nouseeko tästä hälinää missään vaiheessa samaan malliin kuin Harry Pottereista nousi, vaikka niillä ei tosiaankaan ollut mitään tekemistä wiccan kanssa. Mutta ainekset tässä kyllä siihen olisi, oikeastaan paljon enemmän kuin Harry Potterissa koskaan oli, jos joku vain kiinnittäisi asiaan huomioita.
Mielestäni wiccalla vakavasti otettavana maailmankatsomuksena ja uskontona, on painolastinaan jonkin verran tällaisia populaarikulttuurin näkemyksiä. Tällaisten teosten (ja kaiken muunkin Hollywood-kaman, jossa tulipallot lentelevät jne.) takia suurelle yleisölle muodostuu helposti kuva, että wiccat kuvittelevat pystyvänsä taikomaan merkityksessä "pam, nyt tulee tulipallo!", joten he taitavat olla aika hörhöjä.
Wicca-aihetta hipovat kirjat ja leffat keskittyvät enimmäkseen toimintaan, joten silloin jää yleensä herttaisen huomaamatta, että wiccassa keskeistä on kuitenkin se tapa, jolla maailmaa katselee. Ei se, miten toimii muuttaakseen sitä maailmaa. Wiccaksi ei ryhdytä, koska halutaan taikoa. Jos haluaa taikoa, riittää, että opiskelee noituutta. Se on tietotaitoa, johon itsessään ei liity mitään uskontoa. Mutta kun puhutaan wiccasta, puhutaan uskonnosta, johon kuuluu tietty maailmankuva. Wiccalaisia ovatkin ne, jotka sydämessään kokevat tuon maailmankuvan oikeaksi. Wiccalaista ei määritä se, kuinka paljon hän harrastaa noituutta tai miten hän pukeutuu, millaista musiikkia hän kuuntelee, eikä mikään muukaan tällainen ulkoinen seikka.
Minusta wiccan vääristäminen leffoihin, sarjoihin ja kirjoihin sopivaksi on aika harmillista. Suuri yleisö on nykypäivänä sellaista, että eivät he juurikaan tunne maailmanuskontoja, hyvä jos valtionuskontommekaan perusteet hallitsevat. Niinpä populaarikulttuurista muodostuva kuva voi olla ainoa kuva, jonka jotkut elämässään wiccasta saavat. Ja se on muun muassa syy, miksi joutuu olemaan niin varovainen ennen kuin kertoo olevansa wicca. Olen huomannut, että ihmiset eivät aina ymmärrä, että voi yhtä aikaa olla hyvinkin akateeminen ja tieteellisen maailmankuvan omaava, sekä wicca. Eivät ne sulje toisiaan pois. Niin kuin yhdessä leffassa sanottiinkin "Magia on tiedettä, jota nykytiede ei ole vielä löytänyt".
En ole vielä nähnyt supersuositun True Bloodin neljättä tuotantokautta, mutta ihan suomalaisessakin mediassa on ollut uutista siitä, kuinka amerikkalaiset wiccat ovat nostaneet haloota siitä, kuinka se vääristää wicca-kuvaa. Hirvityksellä odotan.
Olisi mielenkiintoista kuulla, mikä on teidän mielipiteenne wiccakuvaan populaarikulttuurissa? Onko kyseinen kuva vaikuttanut teidän valintoihinne kertoa/olla kertomatta muille, että olette wiccoja?
Seuraavia postauksia:
4.10. Wicca, magia & rituaalit (jatkaa muuten sopivasti tämän postauksen aihepiirissä)
10.10. Esbat
täällä taas. Ihan kiva vaihteeksi kirjoittaa niin sanottu mielipidepostaus sen sijasta, että kirjoittaisi jostain sellaisesta aiheesta, josta joutuu tarkistamaan faktat, ennen kuin kirjoittaa :D
Tänään on aiheena wicca ja yön talo. Ei sano mitään? No minäpä vähän valaisen. Näyttää tältä:
Kyseessä siis on nuorten/nuorten aikuisten fantasiakirjasarja. Oon jo pidempään veikannut, että tämä on uusi Twilight-hässäkkä, mutta vielä ei ole suosio tietääkseni ampaissut pilviin, vaikka nuorille naisille suunnattuna kirjasarjana tällä on kaikki edellytykset siihen: nopeaa toimintaa, syntisen komeita vampyyreitä (ja vielä vampyyrien sisäoppilaitos) sekä kekseliäs juoni. Lisäksi tässä on melkoisen suuressa asemassa moraali ja arvomaailma. Oikeastaan siinä on hyvin suuressa asemassa se vampyyrien uskonto. Joka on kirjoittajien itsensä mukaan "strongly wiccan/pagan based".
Tämän viimeisen lausahduksen luin vasta parisen kuukautta sitten, mutta ihmettelin asiaa jo lukiessani noin vuosi sitten ensimäistä kirjaa, kun huomasin, että kappas kappas, nyt on muuten tuttuja rituaalikuvioita.
Sweep-kirjasarja jätettiin suomentamatta, koska se sisältää wiccaa. Tässä kirjasarjassa ei tosin uskontoa nimetä wiccaksi eikä heidän jumalattarestaan puhuta millään nimillä, mitä me yleensä Jumalattaresta käytämme. Mutta kyllä semmoinen wiccahenkisyys aika vahvasti läpi kirjan kulkee. Yhdeltä kantilta: ei siinä mitään, mukavaahan tuollaista on lukea. Niin kuin on myös ollut lukea se Sweep-sarja ja esimerkiksi Marion Zimmer Bradleyn Avalonia koskevat kirjat.
Mutta. Juuri kun voidaan katsoa, että wicca on päässyt eroon jatkuvista saatananpalvontasyytöksistä ja Harry Potteriin rinnastamisesta, niin sitten tulee tämä. Olenkin jo kiduttanut itseäni löytämällä netin syövereistä kirjasarjaa koskevia sivustoja, joissa teinit ovat hehkuttaneet, että tänään teen rituaalin, ihan niin kuin kirjassa oli. Sitten siellä on käynyt joku wicca kertomassa, että hei, pohjautuu muuten aika paljon wiccaan tuon kirjasarjan uskonto. Ja sen jälkeen siellä onkin niitä "ai, se on oikea uskonto. No mä oon sitten wicca". Ihanaa, kerrassaan ihanaa.
Minähän en ole mikään määrittelemään, mitä on wicca ja mitä se ei ole. Mutta silti jotenkin kirpaisee, jos joku lähtee tekemään rituaaleja vain koska se on hänen mielestään siistiä, koska fiktiivisen kirjasarjan hahmot niin tekivät, ja sitten tämä kutsuu itseään vielä wiccaksi. Toisaalta on hyvä, että meidänkin maailmankatsomus on joskus esillä. Silloinhan ne, jotka tuntevat siihen kutsumusta, voivat perehtyä siihen tarkemmin ja tulla wiccalaisiksi. Itsekin olen löytänyt polulleni nimen niinkin hienosti, kuin että jossain Demi-lehdessä vuodelta kivi ja luu oli lause "jos vanhempasi sattuvat olemaan hartaita uskovaisia, ehkä sinun ei kannata sanoa heille olevasi wicca". Kun tiesin arvojeni olevan lähes päinvastaiset kristinuskon kanssa, piti tietenkin heti tarkistaa, mikä se wicca on.
En tiedä nouseeko tästä hälinää missään vaiheessa samaan malliin kuin Harry Pottereista nousi, vaikka niillä ei tosiaankaan ollut mitään tekemistä wiccan kanssa. Mutta ainekset tässä kyllä siihen olisi, oikeastaan paljon enemmän kuin Harry Potterissa koskaan oli, jos joku vain kiinnittäisi asiaan huomioita.
Mielestäni wiccalla vakavasti otettavana maailmankatsomuksena ja uskontona, on painolastinaan jonkin verran tällaisia populaarikulttuurin näkemyksiä. Tällaisten teosten (ja kaiken muunkin Hollywood-kaman, jossa tulipallot lentelevät jne.) takia suurelle yleisölle muodostuu helposti kuva, että wiccat kuvittelevat pystyvänsä taikomaan merkityksessä "pam, nyt tulee tulipallo!", joten he taitavat olla aika hörhöjä.
Wicca-aihetta hipovat kirjat ja leffat keskittyvät enimmäkseen toimintaan, joten silloin jää yleensä herttaisen huomaamatta, että wiccassa keskeistä on kuitenkin se tapa, jolla maailmaa katselee. Ei se, miten toimii muuttaakseen sitä maailmaa. Wiccaksi ei ryhdytä, koska halutaan taikoa. Jos haluaa taikoa, riittää, että opiskelee noituutta. Se on tietotaitoa, johon itsessään ei liity mitään uskontoa. Mutta kun puhutaan wiccasta, puhutaan uskonnosta, johon kuuluu tietty maailmankuva. Wiccalaisia ovatkin ne, jotka sydämessään kokevat tuon maailmankuvan oikeaksi. Wiccalaista ei määritä se, kuinka paljon hän harrastaa noituutta tai miten hän pukeutuu, millaista musiikkia hän kuuntelee, eikä mikään muukaan tällainen ulkoinen seikka.
Minusta wiccan vääristäminen leffoihin, sarjoihin ja kirjoihin sopivaksi on aika harmillista. Suuri yleisö on nykypäivänä sellaista, että eivät he juurikaan tunne maailmanuskontoja, hyvä jos valtionuskontommekaan perusteet hallitsevat. Niinpä populaarikulttuurista muodostuva kuva voi olla ainoa kuva, jonka jotkut elämässään wiccasta saavat. Ja se on muun muassa syy, miksi joutuu olemaan niin varovainen ennen kuin kertoo olevansa wicca. Olen huomannut, että ihmiset eivät aina ymmärrä, että voi yhtä aikaa olla hyvinkin akateeminen ja tieteellisen maailmankuvan omaava, sekä wicca. Eivät ne sulje toisiaan pois. Niin kuin yhdessä leffassa sanottiinkin "Magia on tiedettä, jota nykytiede ei ole vielä löytänyt".
En ole vielä nähnyt supersuositun True Bloodin neljättä tuotantokautta, mutta ihan suomalaisessakin mediassa on ollut uutista siitä, kuinka amerikkalaiset wiccat ovat nostaneet haloota siitä, kuinka se vääristää wicca-kuvaa. Hirvityksellä odotan.
Olisi mielenkiintoista kuulla, mikä on teidän mielipiteenne wiccakuvaan populaarikulttuurissa? Onko kyseinen kuva vaikuttanut teidän valintoihinne kertoa/olla kertomatta muille, että olette wiccoja?
Seuraavia postauksia:
4.10. Wicca, magia & rituaalit (jatkaa muuten sopivasti tämän postauksen aihepiirissä)
10.10. Esbat
Olen tuota kirjasarjaa pariin otteeseen katsellut ja nyt vasta heräsikin mielenkiinto lukea se kokonaan. Toisaalta pistää ärsyttämään juuri tuollaiset tapaukset, jotka ottavat vaikutteita fiktiivisistä tarinoita ja alkavat leikkimään jotain noitia ja suorittamaan kirjassa olleita riittejä ja kutsuu sitten itseään wiccaksi.
VastaaPoistaVälillä todella tuntuu "rankalta" olla wicca, koska saa kestää kaikki saatananpalvontakommentit ja median ja elokuvateollisuuden vääristelyt ja nämä mukatietävät pikkunoidat. Juuri tällaista tekstiä lukiessa (olen siis samoilla linjoilla kanssasi!) tulee aina pieni ärsyyntyminen ja ahdistus pintaan, miten nykymaailmassa voikaan olla valtava määrä ihmisiä, jotka suhtautuvat wiccaan hyvinkin negatiivisesti tai omaavat siitä todella vääristyneitä mielikuvia, jonka vuoksi wiccat helposti leimataan "hörhöiksi, jotka heiluvat öisin metsässä taikasauvojen kanssa".
En nyt tiedä mikä idea tässä koko kommentissani oli, mutta tulipahan purettua tämäkin ajatus sanoiksi! :D
Olen muuten itse myöskin tutustunut wiccaan alunperin Demin ansiosta, kun sen nettisivuilta joskus löysin ko. aiheesta keskustelun! :D
Mulla ei oo vaikuttanut mihinkään mitenkään jos olen kertonut olevani wicca tai en ole kertonut. Lähinnä ehkä Helsingin keskustassa, kun joku tulee käännyttämään xD Ne nyt on niin hörhöjä, että ne käännyttäis uskovaisiakin, hullua..
VastaaPoistaEi ole paljoa vaikuttanut; ehkä vain sen verran, että jossain määrin olen varovainen. Tosin, elän sellaisessa paikassa, ettei täällä paljoa omaa uskontoa julistellakkaan. Sen verran olen "julistanut", että olen kaulassani riippuvaa pentagrammia pidänyt ihan avoimesti esillä. Ja hei, miksi ei - roikkuuhan porukalla ristejäkin kaulassa! Jos joku tulee "käännyttämään" niin kyllä ihan reilusti ja asiallisesti osallistun keskusteluun. Jopa Jehovat jättivät rauhaan. :)
VastaaPoistaKyllähän kirjoissa ja elokuvissa yms. näkyy elementtejä, jotka saattavat sivuta wiccaa. Kyllähän se pistää harmittamaan, että julkisuuteen syötetään väärää kuvaa wiccan nimellä, ja siten ihmisille syötetään ihan väärä kuva tästä uskonnosta. Toisaalta, onhan jossain määrin (paljon vähemmän kuitenkin kuin wiccasta) muistakin uskonnoista erilaiset julkisuuskuvat syntyneet fiktiivisten tarinoiden pohjalta, kuin mitä ne oikeasti ovat. Kun ihmiset oppisivat erottamaan fiktion faktasta. Ja kunhan kirjoittajat oppisivat keksimään omia nimiä keksimilleen asioille oikeiden asioiden vääristämisen sijasta.
Itseäni ei sinänsä haittaa, vaikka jättävät suomentamatta wiccaa käsitteleviä teoksia, sillä uskonto on kuitenkin pohjimmiltaan sydämen asia. Perustieto on kuitenkin kotimaisella kielellä saatavilla ja syventävää tietoa saa kun etsii. Loppujen lopuksi, tiedät sydämmessäsi, mikä on oikein.
Jos ny saan vaa tällee hehkuttaa (joo oon 13v) toi on kyl hyvä kirjasarja :D mut oon just kans löytäny sellasii sivui mis jotkut idarit hehkuttaa et ''kokeilempa tollasta!'' ja sit ne väittää itteensä wiccoiks..
VastaaPoistamut joo, en oikeen muista et miten mä ns. ''löysin'' wicca uskonnon (sori jos kuulostaa tyhmältä..) mut mua kiinnostais se iha hirveesti, ja haluisin alkaa opiskelee (?) sitä, mut en oikee tiiä et miten.. voisitko sanoo et mistä saisin tietoo yms.. ?
Ei muuten tartte yhtään väheksyä mielipiteensä painavuutta ikänsä takia :)
VastaaPoistaEi se itse asiassa ole ollenkaan tyhmää, jos ei muista miten wiccan löysi. Tosi monilla nimittäin on ollut tämä maailmankuva jo kauan ennen kuin löysivät sille nimen. Niinpä joissakin tapauksissa ei oikein voida muodostaa selvää rajaa, milloin jostakin tuli wicca tai milloin hän sen "löysi".
Tuossa iässä wiccan opiskelu (oon niin ollut just tuossa tilanteessa itsekin 12 v. sitten) on enimmäkseen tiedonhankintaa, sillä tuolloin tyypillisesti ollaan varsin alkutaipaleella. Paras neuvo mitä voin antaa on lue, lue ja lue. Kirjoja ja esimerkiksi aihetta käsitteleviä blogeja tai foorumeita (esim. varjojen kirja on oikein hyvä foorumi, missä on puhuttu monenlaisista asioista ja missä on mukana myös polulla pitkään olleita, jotka kyllä mielellään vastaavat kysymyksiin aina kun osaavat). Sitten ku on lukenut sen verran, että on joku haju asiasta, sitten voi kokeillakin.
Ei oikein voi sanoa mitään rajaa siihen, että kuinka paljon pitää lukea ennen kuin kokeilee, mutta kylläpä sen tietää itse. Jos olotila on enemmän "minä haluan" kuin "öh, mitähän mun pitäis tehdä, tuntuu epävarmalta", niin siitä vain :) (eli sama sääntö kuin seksinkin kanssa)
Alkuvaiheessa voi täysikuita ja sapatteja juhlistaa aivan hyvin esimerkiksi perehtymällä niiden aikoihin asiaan kuuluviin teksteihin/tarinoihin/myytteihin ja sitten mietiskelemällä niitä päässään. Samaten luonnossa käveleminen ja luonnon havannointi oikein ajatuksen kanssa on helppoa ja turvallista puuhaa.
Kirjoista helpointa on varmaankin aloittaa suomenkielisillä (scott cunningham: wicca - opas wiccan harjoittajalle, kate west: wiccan käsikirja, Titus Hjelm: Mitä wicca on? Lisäksi Sinikka Piippon Kasvien salaiset voimat-kirjassa on alkuosassa lukemisen arvoisia yleisjutskia ja toki se loppukirjakin, jossa on käyty läpi monen kasvin ominaisuuksia on todella hyvä siinä vaiheessa, kun kasvit ja niiden voimat/vaikutukset alkavat kiinnostamaan.)Wiccakirjallisuuden kanssa joutuu varsin äkkiä pomppaamaan englannin puolelle, joten kannattaa totuttaa itsensä ajatukseen. Itse olen alkanut lukemaan englanninkielisiä wiccakirjoja vasta lukion aikoihin, eli opiskeltuani siellä englannin pitkää oppimäärää (aloitin enkun vasta seiskalla), mutta jollakin toisella voi olla tarvittava enkuntaito jo paljon aikaisemmin. Sanakirjan kanssahan se kuitenkin karttuu koko ajan ja vähitellen huomaa tarvitsevansa sanakirjaa vähemmän ja vähemmän.
Enkunkielisistä kirjoista suosittelen Vivianne Crowleyn Wicca- A Comprehensive Guide to the Old Religion in the Modern World -kirjaa luettavaksi noiden suomenkielisten jälkeen. Myös tuo Silver Ravenwolfin kirja Solitary Witch on tutustumisen arvoinen. Olen itse lukemassa sitä parhaillaan läpi.
Siellä huvittikin yksi kohta. Siellä puhuttiin energiatyöskentelystä ja lause meni käännettynä jota kuinkin "energiankäsittely on jotain mitä aletaan opettamaan ensimmäisinä asioina uusille tulokkaille ja oppiminen jatkuu sitten omatoimisesti koko loppuelämän". Tuli vähän sellainen aijaa-olo. :D Itse polkua yksin tallustaneena minulla meni oikeasti vuosia ennen kuin aiheeseen paneuduin. Eli jos olisin ollut covenissa, ilmeisesti minulle olisi aloitettu opettamaan energian käsittelyä samoihin aikoihin, kuin esimerkiksi sapattien nimiä.
VastaaPoistaMielestäni tämä esimerkki valottaa hyvin miksi kannattaa lukea kirjoja. Niissä kirjoissa kokeneemmat ihmiset kertovat mitä wicca-opintoihin kuuluu. Yksin polkua kulkevana on täysin mahdollista esim. tietää paljon esimerkiksi wiccasta uskontona ja filosofisia seikkoja, mutta itse noituuden opettelu, joka pohjimmiltaan on enemmän taitoa kuin tietoa, se takkuaa ihan tosissaan.
Sitten jos palais siihen ikään. Tuossa iässä joutuu ottamaan huomioon sen, että ei ole täysin vapaa, kuten esim. yksinasuva aikuinen on. Niinpä wiccan opiskelussa ja harjoittamisessa joutuu ottamaan huomioon tekijän: vanhemmat. Riippuu pitkälti vanhemmista, miten heidän olemassaolonsa vaikuttaa sinun wiccatutkimusmatkaasi. Jotkut vanhemmat ovat sellaisia, että heille asiasta voi kertoa ja toiset sellaisia, että oikeasti helpommalla pääset, kun et asiasta mainitse. Minulla esim. äiti tiesi alusta asti, mutta isää en asialla juurikaan vaivannut. Äiti on itse niin paha "hihhuli" ja "huuhaa-tyyppi", että asiassa ei ollut mitään riskiä. Isä puolestaan ainakin ulkoisesti todella rationaalinen ja ateisti. Tosin en ole varma onko hän ateisti, hän ei ikinä ole puhunut uskonnosta minun kuullen.
Joka tapauksessa suosittelen, että valmistaudut lyhyesti kertomaan mistä wiccassa on kyse, siltä varalta, että sinun joskus se tarvitsee sanoa. Turvallisinta on varmaankin painottaa siinä lyhyessä kertomuksessaan enemmänkin filosofista puolta (esim. että wicca on luonnonuskonto ja luonto on näin ollen tärkeässä osassa maailmankatsomusta. Wiccassa ihmistä pidetään saman arvoisena luonnon kanssa. Jne. Hirveästi ei kannata mainostaa noituuden harjoittamisesta (eli rituaaleista ja ylipäätään loitsujen tekemisestä) alussa. Toisaalta eipä noituus wiccan ydin olekaan. Niinpä ne filosofiset vastaukset kysymykseen "mihin ihmeeseen sinä olet sekaantunut? Mitä tuo wicca on?", ovat aivan oikeita.
Ylipäätään suosittelen aika matalan profiilin pitämistä asian kanssa. Niin kauan, kun et tiedä tarpeeksi, et osaa vastata ristikuulusteluun tarpeeksi hyvin, jolloin vanhemmat huolestuvat turhasta. Lisäksi joiltakin aikuisilta tuppaa unohtumaan, että teini ei ole enää lapsi ja osaa kyllä ajatella omilla aivoillaan. Teininä voi tulla tehneeksi valintoja, joista on ylpeä vielä aikuisenakin.
VastaaPoistaKirjojen lukeminen (kunhan ei jätä niitä lojumaan väärään paikkaan) ja esim. luonnossa liikkuminen ovat aktiviteetteina turvallisia ja vanhempi-ystävällisiä. Jälkimmäisen voi naamioida ihan liikunnaksikin :D
Sitten kun joskus tulee aika, että kerrot asiasta vanhemmillesi tai muille ihmisille, voit sanoa, että halusit rauhassa perehtyä siihen ja kertoa heille vasta kun koit, että pystyt vastaamaan heidän kysymyksiinsä. Se ei ole salailua, se on järkevää toimintaa.
Minulla äiti tiesi hyvin varhaisessa vaiheessa ja isäkin ehkä noin 2 vuoden päästä siitä kun "aloitin". (tosin isä viime vuonna kysyi mikä se wicca on, ku sanoin meneväni englantiin wiccatapahtumaan. Että siitäpä näkee mitä seuraa, kun en ole asiasta 10 vuoteen sille puhunut.) Luutakaapista tulin ulos vasta viime vuonna. Ihan vain siksi, että nyt tiedän osaavani vastata kysymyksiin. Nykyään siis jos joku suoraan kysyy olenko wicca tai mikä minun uskontoni on, sanon sen. Kuitenkin jo noin 10 vuoden ajan kaverini ovat sen tietäneet. Mutta se ensimmäiset 2-3 vuotta, vain äitini tiesi.
Tulipa hehtaarivastaus. Nyt pitää oikeasti lopettaa, ku lähden huomenna sinne Leville ja on asioita, joita pitää ehtiä tekemään. Kysymyksiä voi minullekin esittää jatkossakin. Vastaan ihan mielelläni aina kun tiedän vastauksen. Ja tarkemmin kun miettii, voisi joskus tehdä sellaisen wiccaa alaikäisenä postauksen, koska se varmaan olisi monelle hyödyllinen.
Tsemppiä tutkimusmatkaan :) (kirjoja saa tosiaan kirjastosta tai ostamalla esim. verkkokaupoista kuten adlibris)
voi kiitos, en edes osannut kuvitella saavani näin hyvää ja ns. valaisevaa vastausta. Olen sanonut lähimmäiselle ystävälleni, että haluaisin alkaa wiccaksi, ja kun hän kysyi että mitä se on, niin sanoin että en ole siitä vielä niin varma, enkä osaa selittää, mutta kerroin sen olevan luonnon uskonto... vanhemmilleni en ole asiasta taas oikeastaan edes kertonut, koska uskoisin, että mutsi vaan saattaisi ajatella koko asian menevän ohi olan kohautuksella, koska hän ei usko niin mihinkään yliluonnolliseen yms, ja faija taas... no, hän ei kuulu mihinkään uskontoon (tarkottaaks se et on ateismi?), ja veikkaan että hänkään ei minua sen paremmin ymmärtäisi, joten uskoisin, että olen tässä asiassa myös yksin, ellei nettiä (heh) lasketa... mutta siis KIITOS TODELLA PALJON VASTAUKSESTASI! aion jatkossakin lukea blogiasi :D
VastaaPoistaEipä mitään :) Ei ole minulta pois auttaa muita.
VastaaPoistaNuorena on tosiaan se ikävä puoli, että kaikki ei ota vakavasti ja ajattelee, että kyseessä on joku ohi menevä vaihe. Joillakin toki onkin, mutta itselleni wiccan löytäminen on ollut elämän paras teko.
Olen ohimennen (mm. simpsoneissa) Kuullut Wiccoista mutta en ole ajatellut että se olisi joku oikea juttu. Kuulostaa mielenkiinnolla. Jos tulisi televisiosta siitä joku dokkari niin katsoisin (katson myös mm. skientologia dokkareita). En kyllä jaksa ruveta kaivamaan mistään tietoa mutta...
VastaaPoistaJa tuo kirja-sarja (jonka takia blogin löysinkin) nii non mielestäni ihana. Veikkaisin että kirja rupee löytämään lisää faneja ja jos muuttu potter/twilight kuumeeksi niin sitten aikasintaan 8 kirjan kohdalla. Veikkaisin. Toivottavasti ei tule. Mutta tulipas tästä nyt romaani :)
Mäkin oon lukemassa tota sarjaa, kunhan kirjastosta vapautuu lainattavaksi.. oon kuullu että on vähän just aika nuorten kirjaa, eli ei välttämättä ihan kauheen varteen otettava sarja, mutta ei kuulemma mikään paskakaan, joten innolla oottelen :)
VastaaPoistaJotenkin hauska ajatus, että joku on kuullut wiccasta, mutta ei tiennyt että se on todellista :D (ei sillä, teitä mahtuu maailmaan paljon. Tunnetuin tyyppi lienee se kustannustoimittaja, joka oli julkaisemassa Sweep-sarjaa, kunnes sai tietää, että wicca on todellista)
VastaaPoistaMä oon itse tykännyt kans yön talosta. Siihen vaan pitää näin "aikuisena" ottaa erityinen asenne. Se on nuorille suunnattu sarja, joten sille pitää antaa anteeksi ihmeellisiä sanamuotoja (itse pidän kirjoissa enemmän kirjakielestä kuin puhekielestä) ja tietenkin se, että käsiteltävät aiheet ovat osittain kohderyhmän mukaisia.
Eli esimerkiksi joku teinien parisuhdedraama ja esim. amerikkalaisten seksuaalisten juttujen säilyttäminen avioliittoon asti saattavat tuntua suomalaisesta 25-vuotiaasta ihmisestä, joka on jo elänyt avoliitossa ja jolla siis on jo ollut seksielämää, hieman... no, ei niin "osuvilta" :D
Mut perusidea on loistava. Sama juttu on muuten Percy Jacksonissa. Teinien juttuja pitää kestää, mutta idea loistava.
Ja sitten täysi-ikäisille voin suositella Mustan tikarin veljeskuntaa. Ai että on loistava sarja. Mutta seksikohtauksia on sitten sen verran ja niin tarkasti kuvattuina, että välillä miettii, että lukeeko tässä nyt eroottista kirjallisuutta vai fantasiakirjallisuutta :D