Tuulikki on oikeastaan toinen nimeni, mutta sillä nimellä liikuskelen pakanapiireissä. Olen kuljeskellut wiccan polkuja omatoimisesti tällä hetkellä noin 10 vuotta. Olen mahdoton lukutoukka ja tähän asti wiccan harjoittamiseni onkin ollut huomattavasti enemmän asiasta kirjoista lukemista kuin varsinaista säännöllistä rituaalien tai muun vastaavan toiminnan tekemistä. Useamman vuoden olen halunnut asiaan muutosta, mutta kiireisessä elämässä laittaa niin kovin helposti etusijalle asiat, joista oma eläminen on kiinni. Niin kuin nyt vaikka opiskelu, josta kela on maksellut minulle rahaa, jolla elää. Tai luottamustoimet erilaisissa yhdistyksissä, jolloin omien tekojen seuraukset näkyvät muillekin ja vaikuttavat muiden elämään.
Nyt olen kuitenkin vapaa luottamustoimista, ensimmäistä kertaa noin 14 vuoteen. On aika raivata enemmän tilaa vapaa-ajasta wiccalle, joka kuitenkin on minulle asioista tärkeimpiä. Tämä blogi on vähän kuin julkinen "peilikirja". Tänne tulee pohdintoja, kokemuksia, mitä nyt ikinä matkan varrelle sattuukaan. Aion pyrkiä siihen, että päivittäisin tätä vähintään kerran viikossa.
Toivon, että tämä kannustaa minua säännöllisesti opiskelemaan, harjoittelemaan ja harjoittamaan wiccaan liittyviä tietoja ja taitoja. Toivon, että tästä muodostuisi blogi, jota muut samanhenkiset mielellään lukisivat. Ehkä joku teistä on joskus pohtinut samoja asioita. Ehkä joku pohtii samoja asioita nyt. Kommentointi joka tapauksessa sallittua.
Ihania lukuhetkiä ja siunattua polkua kaikille toivottaen,
~Tuulikki~
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti