perjantai 29. huhtikuuta 2011

Beltanen valmisteluja

Hei,
täällä jo ihan onnessaan ollaan valmisteltu Beltanea. Onhan se wiccalaisen vuoden toiseksi tärkein juhla. Olen penkonut kirjoja löytääkseni tapoja viettää Beltanea ja myös löytääkseni passelit rituaalitekstit ja rituaalinkulun. Lisäksi ostin punaisia kynttilöitä, simaa, leivoksen ja huomenna pitäis vielä käydä ostamassa kukkia alttarille. Päädyin ostettuun leivokseen itsetehdyn sijaan ajan puutteen takia.
Tuo Porvoon Wanhan Fabriikin kotisima on ehkä täydellisintä simaa, mitä olen ikinä kaupasta ostanut. Se on aivan taivaallista. Harmi, ettei sitä saa ympäri vuoden ja että se ei säily määrättömästi, muuten käyttäisin sitä aina rituaalijuomana. Jos pidätte simasta, kokeilkaa tuota. Leivos näytti niin "kukkaiselta", että valitsin sen siksi. Ja punaiset rituaalikynttilät symboloimaann seksuaalisuutta. Sehän tämän juhlan pääteemoja on, Jumalattaren ja Jumalan yhtyminen, jonka tuloksena luonto alkaa kukoistaa ja eläimetkin tähän aikaan ovat parittelupuuhissa. Näinkin äsken ulkona kaksi rinnakkain juoksevaa jänistä, ehkä olivat kumppaneita.

Minua hieman hämmensi, kun osassa kirjoja kehotettiin käyttämään vihreitä kynttilöitä luonnon vehreyden symboliksi ja osassa punaisia. Päädyin sitten tulokseen, että jätän vihreät Lithaan, jolloin luonto on kaikkein kukkeimmillaan ja valitsen Beltaneen punaiset seksuaaliteeman mukaisesti.

Sitten värkkäilin taas uusia "rituaaliesineitä". Olen siis itse aiemmin tehnyt sauvani ja yhtenä sapattina ikkunallani olevan kristallihärpäkkeen, vaikka se nyt ei rituaaliesine olekaan. 
Tadaa! :D Eikö ookin mun kamera edelleen hieno. Tosi mahtavaa ottaa kuva, kun ei näyttö toimi. Toivottavasti korjaantuu tämä kamera asia pian. Oikeasti tosi tympäisevää, että kun kerrankin aloitin pitämään blogia, johon haluan myös laittaa kuvia, niin sitten minulla jo 5 vuotta ollut kamera lakkaa toimimasta. Puhumattakaan siitä, että harrastan valokuvausta... 

No takaisin asiaan, yllä siis itse tekemäni Jumala- ja Jumalatar-patsaat. Siinä vaiheessa, kun ne tulivat uunista. Ylivalottuneen kuvan takia ette voi kuin etäisesti havaita vähän muotoja, mutta lupaan paremman kuvan, kun ne ovat valmiita. Ne on siis tehty Cernit-massasta, jota saa askarteluliikkeistä. Minun käyttämäni massa on pimeässä hohtavaa! Kuvitelkaa miten hienoa! Eli väri on siis sen värinen, minkä värisiä kaikki pimeässä hohtavat esineet on, sellainen keltavihertävä vaalea. Massaa piti ensin lämmittää vesihauteessa, sitten kun se oli lämmöstä notkeaa, muovailla se ja lopuksi paistaa tavallisessa keittiön uunissa 125 asteessa 30 min. Sen jälkeen kun antoi niiden jäähtyä, ne jäivät tuollai koviksi. Ovat siis muovia, eivät mitään savea.

Ajattelin maalata Jumalattaren hiukset ja lisäksi maalata hänen helmaansa kukkia ja tähtiä. Jumalan kohdalla aion maalata sarvet ja lisäksi laittaa alaosaan köynöskuviota. Onhan hän minulle ensisijaisesti villin luonnon jumala. Jumalatar seisoo ns. Jumalatar-asennossa ja hänellä on päässään kuunsirppi. Jumala on risti-istunnassa ja hän pitelee käsissään aurinkoa. Vaikka nämä jollain tavalla ovatkin kuin 5-vuotiaan tekemät (paranee hitusen, ku maalaan näitä vähäsen, ei paljon, koska tässä on tosiaan tää pimeässä hohtamisominaisuus), niin minä itse asiassa pidän näistä jo nyt paljon.

Tämä Cernit-massa on oikeasti tosi pätevää. Sain kämppikseltäni (joka myöskin on wicca) tämän massan ja 4 hänen siitä tekemäänsä pupua. Nyt on vähän myöhäistä käyttää niitä Ostaran koristeina, mutta ensi vuonna sitten. Mutta kävipä mielessä, että jos tuota massaa hommaisi lisää, siitä voisi tehdä muitakin sapatteihin sopivia koristeita alttarille. Esim. pääkallon, luita ja kurpitsan Samhainia varten. Ehkä pieni vaaka Mabonia varten ja runsaudensarvi Lammasta varten jne. Minun alttarini on tosiaan aika pinta-alaltaan rajoittunut, joten tällaiset miniatyyrijutut voisivat paikata vähäsen. Ja toisaalta, kukapa mitään oikeaa pääkalloa Samhainia varten mistään löytäisi?

Takaisin Beltane-valmisteluihin, pahoittelen tämän tekstin poukkoilevuutta, olen vain niin innoissani noista patsaista. Suunnittelin siis aamulla rituaalin. Pläräsin läpi kaikki sapatteja käsittelevät wiccakirjani ja tulin seuraavanlaiseen lopputulokseen. (tämä on siis vapaasti suomennettu ja osin muokkailtu Ann Mouran Green witchcraft I -kirjassa olevasta Beltane-rituaalista) Ja tässä siis vain Beltaneen kuuluvat osat, jätin pois ns. alku- ja loppuhässäkät. Käsittelen ne jossakin toisessa postauksessa.

"Kesän Jumalatar kulkee läpi maiden rinnallaan metsien Jumala,
talven pimeä aika on takana.
Luonto kokoistaa Jumalattaren ja Jumalan sinunatessa sen liitollaan.
Minä heidän tyttärenään iloitsen heidän kanssaan ja pyydän, että 
heidän onnellinen liittonsa olisi esimerkiksi kaikille ihmisille 
elää rakkaudessa ja tasapainossa."
Padassa olevan kynttilän sytyttäminen.

"Tummat päivät ova pois pyyhityt, alkakoon Beltane. 
Tuokoon kevään tulet onnellisuutta ja rauhaa kaikkialle maan päälle."

Ns. Suuri riitti.

"Tämä malja on Jumalattaren hedelmällisyys,
ja tämä athame Jumalan elinvoima, 
tuokoon heidän yhtymisensä ravintoa kaikelle luomakunnalle.
Olkoon maa hedelmällinen ja levitköön vauraus kaikkialle."

Beltane on sopiva aika tehdä kaikenlaisia taikoja, sillä nyt ne ovat erityisen voimakkaita ja kestäviä. Se on myös vuoden toinen henkiyö, joten aika on otollinen myös tulevaisuuteen katsomiselle. Itse päädyin vain kurkkaamaan tulevaan, sillä haluan keskittyä nyt enemmänkin kiittämiseen, kuin minkään pyytämiseen, sillä olen saanut jumalilta niin paljon viime aikoina. Ihan viimeksi tänään tuon massan, josta tein nuo patsaat. Ja siinä Ostaran tienoilla löysin alttarina käyttämäni hyllyn roskakatoksesta. Lisäksi silloin ns. superkuun aikaan esittämääni pyyntöön vastatiin ja sain kesäksi hyvän työpaikan omalta alaltani. Eli on tässä paljon kiitettävää.

Ei voi kuin todeta, että Jumalattaren ja Jumalan siunaus on oleva niiden osa, jotka juhlivat ja ylistävät luontoa. Kun antaa, silloin myös saa. Ei muuten kukaan muu ole sattunut huomaamaan, että wiccana olemisen parhaita puolia on aina saada haluamansa? (älkää nyt säikähtäkö tuon lauseen "maallisuutta", kyllä se henkinen puoli on minullekin edelleen tärkein, mutta ei siitä nyt vaan pääse mihinkään, että tuo on aivan mahtavaa.)

Palaillaanpa sunnuntaina :) Toivottavasti paremmilla kuvilla...

3 kommenttia:

  1. Ihan mahtavan inspiroiva postaus! Itse olen vuoden verran wiccan polkuja tallannut ja nyt Beltanena se vuosi tulee täyteen ja olisi kova hinku juhlia sitä, mutta nyt viikonloppuna se ei yksinkertaisesti ole mahdollista ja harmittaa suuresti... Kun olisi ollut se Suuri Rituaalikin ja kaikki, kun Beltaneen kuuluisi. Ehkä juhlin ihan pienimuotoisesti, katson Wiccan käsikirjastani muita tapoja juhlia tätä yhtä lempisapattiani... Toivottavasti Lithaa pääsisin juhlimaan sitten kunnolla kuten viime vuonna, kun valvoin aamuyöhön asti ja auringon noustessa menin mereen aamu-uinnille! :---)

    VastaaPoista
  2. Tämä sinun blogisi on hyvin mielenkiintoinen vaikka alussa tämäkin. Itse olen lukenut ja tutkinut wiccalaisuutta jo 2 vuotta ja itsellä suunnitelmissa juhlia Lithaa kunnolla. Mutta hyvää Beltanea sinulle!

    ps. jään seuraamaan blogiasi :)

    VastaaPoista
  3. Lilja: ei hätää, ei se aina ole niin sekunneista kiinni. Beltanen aikaan liittyvät jutut ovat "ilmassa" vielä pitkään, joten voi ihan hyvin fiilistellä sitten kun omiin aikatauluihin sopii.

    Lithan viettosi kuulostaa ihanalta :) Itse olen jo monena vuonna ollut aina Lithan aikaan serkkujeni mökillä suvun kanssa, joten Lithaa en ole päässyt juurikaan viettämään wiccalaissa merkeissä. Saapa nähdä miten tänä vuonna korjaisin tilannetta.

    Mikael: Kiitos :) Mukava saada lisää lukijoita. Tämä tosiaan on vasta alkutaipaleella, mutta eiköhän tämä tästä, kun aikaa kuluu :D

    VastaaPoista