Set the Beltane fires alight

no niin, täällä on taas yksi pioneeri mennyt edellä ja välittää teille vähän kokemukseen perustuvaa näkemystä, että te voitte olla fiksumpia. Nyt ollaan hyvin pitkästä aikaa  tämän blogin ytimessä, noin niin kuin sisällöllisesti. Tekemisen parissa pelkän filosofioinnin sijasta. Tämä menee nyt muun muassa Beltanen otsikon alla, mutta se mistä tässä on kyse, on ulkoilmarituaalin tekeminen keskellä yötä metsässä. Sanon heti alkuun, että ei ollut tällä kertaa mitenkään positiivinen kokemus.

Tänä vuonna oli siis agendalla tehdä Beltanen rituaali ulkona Cunninghamin kirjan sivun 165 rituaalikaavalla. (välihuomautus: näinkin kokenut wicca kääntyi kaikista kirjoista perus-perus kirjan pariin valitessaan sapattinsa vieton sisältöä, sinäkin voit tehdä sen halutessasi ilman tunnontuskia.) Ulkoilmarituaaliin on oikeastaan kaksi vaihtoehtoa, jotka määräävät aina puitteet. A) teet rituaalin joko ihan tuhannen puskassa minne kukaan ei vahingossakaan eksy B) teet rituaalin jossakin mikä ei ole tuhannen puskassa ja sinne voi teoriassa eksyä joku muu. A on varmasti kivempi vaihtoehto, minulla ei valitettavasti ole siitä kokemusta ja tänä Beltane-yönä mentiin vaihtoehdolla B.

 

Minulla on nyt tosi paha kurkkukipu/yskä, joten en halunnut lähteä pyöräilemään 10 kilometrin päähän tavoittaakseni vaihtoehdon A. Tästä johtuen suuntasin keskiyöllä lähempänä sijaitsevaan metsään. Pohdiskeluni asiasta osoittautuivat oikeaan, ei ristinsielua yhtään missään, vaikka aamulla, päivällä ja illalla tuo paikka vilisee ulkoilijoita ja koiran ulkoiluttajia. Tästä huolimatta, koska lähellä on taloja ja tie ja sieltä näkyy muutenkin liian hyvin muualle, turvauduin varotoimiin. 

Varotoimet: vaatetus kokomusta, ei taskulamppua päälle (vaikka se oli kyllä mukana varalta), etukäteen valittu rituaalikaava hyvin pelkistetyksi ja rituaalivälineistö hyvin niukka. Rituaalivälineistö kattoi tällä kertaa ainoastaan padan, tuikun ja jumalhahmot. Athamea ei viitsinyt ottaa mukaan, koska jos poliisi tulee, se lähtee. Kehäkiviä (eli 8 vuorikidettä, jolla yleensä rajaan kehäni) en viitsinyt ottaa mukaan, kun sellaiset hukkaa ihan liian helposti pimeään metsään. Enempiä kynttilöitä ei missään nimessä, metsäpalovaroitus ja uhka että paljastaa itsensä kilometrin päähän. Mikään ei vedä enemmän puoleensa uteliaita kuin metsässä, jossa ei pitäisi olla ketään, palavat kynttilät. Ja kun muutakaan alttaria ei tullut kyhättyä, niin sillä varjolla kotiin jäivät myös pentaakkeli, malja ja sauva. (toinen välihuomautus: tulipa mieleen, että mä en oo kyllä käyttänyt sauvaa todella pitkään aikaan. Sitä käytetään lähes samaan tarkoitukseen athamen kanssa ja mä käytän aina athamea) Vaatetuksen osalta ihan normivaatteet, ei mistään rituaalikaavusta puhettakaan. Liian kylmä, liian riskialtista, jos joku sattuis paikalle, niin sitä ei selitetä millään.

Ja sitten itse kokemukseen. Ensin sai stressata, että onnistuuko pujahtamaan talojen välistä sinne metsään, ilman että kukaan tekee ilmoitusta oudosta hiipparista. Sitten sai stressata, että miten näkee eteensä ilman mitään valon lähdettä, välttää kompastumisen ja löytää jonkin kelvollisen paikan. Kehää nostaessani pelästyin suunnilleen kuoliaaksi, kun siitä puusta, jonka juurella olin, lähti lentoon ehkä 50 lintua. Viimeksi olen säikähtänyt noin paljon, kun vierestäni lähti lentoon koppelo. Se ääni pimeässä metsässä, ku et näe lähes yhtään mitään eikä siellä ole kuin sinä ja ihan liian monta lintua ja rapistelevaa oravaa, on ihan uskomaton. 

Saatuani kehän kasaan, sytytin tuikun ja laitoin sen pataan ettei se näkyisi kuin suoraan ylöspäin ja ettei se sytyttäisi mitään palamaan. Tuikun valossa sitten luin ajatuksen kanssa sen ensimmäisen rimpsun. Tämän jälkeen ripustin lahjaksi viemäni nauhan oksaan. Ja Jumalattarelle kiitos olin niin fiksu, että olin tajunnut punoa sen jo kotona. Sitä ei oikeasti örkkikään olisi pilkkopimeässä metsässä onnistunut punomaan. Tämän jälkeen loppurimpsu, tuikun sammuttaminen ja hetken istuminen pimeässä kuunnellen kaikenlaisia ääniä ja aistien energioita. Yritin hieman vetää maasta parantavaa energiaa, että pääsisin tästä 5 viikkoa kestäneestä kurkkukivusta/yskästäni. Ja sitten lopuksi kehän purkaminen ja kotiin hiippailu. 

Ja jos tätä kokemusta nyt analysoisi. 

Positiivista: 

- maassa istuminen ei yllättäen ollut yhtään märkää eikä kylmää

- keskiyö oli hyvin valittu ajankohta, kukaan muu ihminen ei tullut pilkkopimeään metsään

- nauhan punominen etukäteen/ rituaalikaavan yksinkertaisuus oli hyvä veto

- rituaalivälineiden valinta oli onnistunut

- se että oon aikanaan tehnyt jumalhahmot pimeässä hohtavasta materiaalista -> ihan törkeän hyvä veto tällaisia tilanteita varten. Vaikken mitään muuta näkisikään, niin ne näkee.

- omalla tavallaan älyttömän intensiivinen luontokokemus. En tiedä oonko ikinä kuullut lintujen siipien ääniä noin kovana. Joka ikinen lehden tai kaarnan vapiseminen tuulessa...

- energiat virtasivat ihan eri tavalla kuin kotona ja niiden aistiminen oli jotenkin helpompaa.

Negatiivista:

- jatkuva stressaaminen ja totaalinen pelästyminen alussa sekoittivat pakkaa todella. Näinkin pitkällä kokemuksella unohdin nämä: elementtien ja jumaluuksien kutsuminen (muistin, kun olisi pitänyt kiittää niitä, että jahas, ei muuten tullut edes kutsuttua)

- pelko (tässä tapauksessa siitä, että tulee keskeytetyksi) ja jatkuva säikähtely (eläimet, en mä niitä pelkää, mutta säikähdän kyllä, ku ne pimeässä elämöi) estivät keskittymisen käytännössä kokonaan

- tällaisessa "pakene tarvittaessa nopeasti" rituaalitilanteessa rituaalivälineistön käyttö jää väkisinkin vähäiseen

Mitä minä opin ja mitä te voitte oppia:

- vaihtoehdon B ulkoilmarituaalit eivät ole minun juttu. En tee uudestaan, jos voin välttää. Koko rituaalin tarkoitus ja kauneus menee ihan pilalle, kun joudut karsimaan välineistössä ja pelko on näin kova. Pelko on ihan hirveän intensiivinen tunne, sen vallitessa ei pääse millään siihen mielentilaan, joka rituaaleissa on tarpeen. Rituaalin pointti on nimenomaan päästä tiettyyn mielentilaan, jotta magian käyttö mahdollistuisi. Jos siihen mielentilaan ei pääse, kaikki on vaan turhaa sanahelinää. Joku toinen voi päästä siihen pimeässä metsässä istumalla vaikka maailmansota riehuisi ympärillä, mutta minä oon tehnyt yli vuosikymmenen melkein kaikki rituaalit turvallisesti kotona, koko rekvisiitalla ja täysin rauhassa, joten minä en pääse.

- jos nyt kuitenkin tällaiseen touhuun lähtee, niin vaikka takana olisi mikä tahansa kokemus, voisi olla hyvä laatia itselleen lista "tee kehä, kutsu elementit, kutsu jumaluudet... jne."

- jos menee paikkaan, jossa saattaa olla muita, yö on siihen hyvä ajankohta, mutta siinä tulee sitten kaupan päälle se mitä yöllinen luonto nyt tarjoaakaan. Vaikket pelkäisi pimeää, kokemus voi olla yllättävän intensiivinen. Eläimet liikkuu yöllä ja rajoittuneen näkökyvyn takia ihan jokainen ääni kuuluu tosi hyvin ja kun et tiedä mikä siellä on...

- vaihtoehdon A ulkoilmarituaalit sallisivat runsaamman valaistuksen käytön, runsaamman rekvisiitan, ei tarvitsisi tuntea pelkoa tai stressiä, rituaalin voisi halutessaan tehdä jopa päivällä. Sellainen voi olla viehättävä kokemus, ainakin näin "paperilla mietittynä", mutta onnistuakseen se vaatinee paljon etukäteisvalmisteluja. Etsittävä paikka, mietittävä miten sinne pääsee ja miten siihen saa käyttöoikeuden.

- vaihtoehdon B ulkoilmarituaali saattaisi olla miellyttävämpi kokemus covenin kanssa

- ulkoilmarituaali voisi olla miellyttävämpi, jos kuu valaisisi

- ellei tiedä sopivaa paikkaa ulkoilmarituaalille, voi olla ihan järkevä veto jättää rituaalit suosiolla sisätiloihin ja nauttia luonnosta ihan tavallisen ulkoilun, retkeilyn tai vaeltamisen muodossa. Oman kokemukseni mukaan näin saa parhaat palat kummastakin ja luontofiilistely menee kyllä paremmin kohdalleen istuessa aamuseiskalta laiturilla järven rannassa partioleirillä kuin yrittäessä väkertää rituaalia yöllä pilkkopimeässä metsässä, jonne voi kuka tahansa tulla yllättäen

 ) O (

Tällaista tällä kertaa, jos teillä on kokemuksia ulkoilmarituaaleista, niitä voi toki jakaa kommenttiboxiin.

Ihanaa Beltanea kaikille!