sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Litha

Hei,

juhannus ja kesäpäivänseisaus lähestyvät ja näin wiccalaisittain kesäpäivänseisaukseen ajoittuu Litha-niminen sapattimme. Luonnon ja auringon voimat ovat nyt huipussaan ja tästä alkaa taas päivien lyheneminen, siispä nyt on erinomainen aika kerätä talteen tuota energiaa, iloita ja juhlia kesästä, mutta toisaalta voi halutessaan kohdata myös varjonsa, aivan kuten mytologisella puolella Lithan aikoihin vuoden valoisaa puolta hallinneen Tammikuninkaan päihittää tämän oma varjo, Piikkipaatsamakuningas. 

Litha kuuluu pienempiin sapatteihin ja loppuunsa siinä on mytologiatasolla mielestäni verrattain vähän "aineksia". Lyhyesti sanottuna tässä sapatissa on kyse siitä, että valo ja luonnon energiat ovat huipussaan ja toisaalta päivien lyheneminen ja vuoden pimeän puoliskon alkaminen on aivan nurkan takana. Se on siis yhtä aikaa riemun ja ilon sapatti, mutta toisaalta surullinen siinä mielessä, että päivät alkavat jälleen lyhetä. 



Penczak kirjoittaa kirjansa The Outer Temple of Witchcraft sivulla 372 seuraavaa Lithan jumalmytologiasta: 

"The theme of the divine couple, at the peak of their power, is constant at Litha. The Goddess is the Queen of the Bountiful Garden. Her love for the king and all of us is reflected in the lush greenery of the Land. Her love makes the harvest grow. She is the Divine Mother providing nourishment with the growing plants. The energy of the lands builds to its crescendo. The God is matured into his role as Divine King of the Land. He is the caretaker and protector. The solar and green attributes are merged into one, as he is both Solar King and Grain Lord bearing fruit. 

Although he is at the peak of his power, all he can do now is wane. Tradition says he must face his shadow. The shadow of the God is the Dark Lord and Underworld King. He is the Horned God an the Holly King. The God of Light faces the God of Shadow, and is defeated, as in preordained on this day. He relinquishes control of the year to the Dark God."

Jos haluaa juhlistaa tätä sapattia rituaalilla, juurikin tämä Tammikuninkaan ja Piikkipaatsamakuninkaan välinen taisto on keskeisellä sijalla. Meditaatiopuolella voi keskittyä pohtimaan omaa varjoaan ja toisaalta pyrkiä löytämään sen oman sisäisen valonsa, jolla selvitä alkavasta vuoden pimeästä puolikkaasta. Siinä missä esimerkiksi Samhain on minulle hyvin korostuneesti aika tehdä taikoja ja koen sen sapatin keskeiseksi asiaksi rituaallin, on Litha minulle korostuneesti enemmänkin sellainen "käytännön sapatti". Varsinaista Litha-rituaalia en ole koskaan kokenut mielekkääksi, mutta luonnonvoimien ollessa huipussaan, tämä on minusta erinomainen aika kerätä yrttejä mahdollisten tulevien tarpeiden varalle. 



Olenkin tässä viime päivinä selaillut läpi Sinikka Piippon kirjaa Kasvien salaiset voimat, tarkistaakseni, mitä kannattaisi/haluaisin kerätä. Kerrankin näin päin, monesti minä keskellä talvea näet harmittelen, että kun ei kesällä tullut keränneeksi sitä ja tätä. Kasvien/yrttien keräämisperinteen yhdistäminen Lithaan olisikin sikäli kannattava veto, että todennäköisyys löytää haluamansa on huomattavasti suurempi, kuin vaikka kovin aikaisin keväällä tai myöhään syksyllä. Jos yrttien/kasvien keräily kiinnostaa, niin alla muutama vinkki:

Erityisesti suosittelen keräämään Lithana siankärsämöä (jos ette tiedä miltä se näyttää, googlettakaa), Piippo nimittäin mainitsee, että parhaan maagisen tuloksen saa, kun siankärsämön kerää (ja mielellään tosin käyttääkin) juhannuksena. Siankärsämöä voi esimerkiksi lisätä lattianpesuveteen lisättynä se häätää pahan energian ja negatiivisuuden talosta. Rauhan ja rakkauden yrttinä se myös houkuttelee ystäviä ja perhettä elämääsi. Se kutsuu kauan poissa olleet ystävät takaisin ja saa huomaamaan uudet ystävät. Pussukassa kannettu ja suitsukkeena poltettu siankärsämö tuo rohkeutta, karkottaa negatiivisuutta sekä lisää tietoisuutta ja rakkautta. Eli kelpoyrtti siis olla varastossa. 

Suosittelen myös keräämään varastoon nokkosta. Nokkosellakin on suojelevia vaikutuksia ja sitä voi käyttää negatiivisen energian karkoittamiseen kuten siankärsämöäkin. Mutta erityisen hyvä ominaisuus mielestäni on, että sen sanotaan opettavan muutoksen läksyn: kaikilla asioilla on paikkansa ja kivuliaat asiat voidaan yhdistää kokonaisuuteen ja muuttaa paremmiksi. Piippo kehoittaa juomaan nokkosteetä, kun käy läpi henkisiä ja tunne-elämän koettelemuksia, silloin tulen voima muuttaa hankaluudet henkiseksi edistymiseksi.

Leppä puolestaan antaa voimaa, jonka avulla pystyy selviytymään mistä tahansa, joten ajattelin myös kerätä hieman lepän lehtiä. Itselläni ainakin magiaan turvautuminen tapahtuu lähes yksinomaan asioissa, joissa koen, etteivät "tavalliset keinot" riitä, joten usein kyse saattaa olla juurikin sellaisista asioista, joissa pitää selviytyä jostain hankaluudesta. Uskon, että leppä on silloin varsin hyödyllinen ainesosa.

Myös koivu kuuluu listalleni tänä vuonna. Koivua voi käyttää magiaan, joka liittyy uusiin alkuihin. Koivu häivyttää pelkoja ja tuo rohkeutta ja onnellisuutta.

Muita ideoita Lithan viettoon:
- koristele alttarisi keltaisilla ja valkoisilla kesäkukilla
- kasaa kokko ja tanssi sen ympärillä, tuleen voi heittää erilaisia yrttejä ja kukkia tuomaan siunausta ja onnea. Tuhkat voi sirotella myöhemmin vaikkapa puutarhaan 
- pidä rituaali keskipäivällä ja anna auringon säteiden imeytyä juomaasi ja juo sitten tämä "auringon energia"
- lataa kristalleja ja muitakin maagisia työkalujasi auringossa
- kulje luonnossa ja nauti sen vehreydestä, keskity tuntemaan luonnossa vallitsevia energioita

Ihanaa Lithaa kaikille!

5 kommenttia:

  1. "When the sun has reached it’s height time for oak and holly to fight.
    Kun aurinko on tavoittanut korkeimman kohdan tammi ja piikipatsama taistelevat." (Lähde Wiccan Rede)

    Tuli tämä mieleen kirjoituksestasi. Hyvää keskikesänjuhlaa ja inspiraatiota uusille kirjoituksille. Aina yhtä mukava lueskella.
    Superkuun viikonloppu alkamassa. (Kuu lähimmillään Maata.)
    ~~uQ~~*

    VastaaPoista
  2. Moikka! Tää kommaus ei nyt sinäänsä liity postaukseen mutta ajattelin tähän laittaa että huomaisit varmasti hyvin ! :)
    Olen 13 vuotta täyttänyt tyttö joka vielä harhailee ja yrittää löytää polkuaan. Olen kristitty vaikka en koskaa siihen ole uskonut tai se tuntuu vain epäuskottavalta! Aina olen ollut "yliluonnolliseen " uskova ja "äiti maata" kunjoittava ihminen. Jotenkin aikoijen saatossa aloin uskoa omiin mietteisiini jotka jälkeenpäin osuivat aika hyvin wiccan ajatus maailmaan ! Aloitin varjojenkirjan kirjoittamisen jo alkuvaiheessa(vaikka kaikki siellä oleva ei ihan wiccaa ole esim horoskooppi juttuja yms.) ja vasta myöhemmin löysin sanan kirjalleni jota kirjoitin eli varjojenkirja! Aloin imeä itseeni tieto wicasta ja saman aiheisista jutuista. Äitinibei usko mitenkään yliluonnolliseen ja wicca hänelle olisi varmaan huuhaata! :)Äitini kanssa tilasin silti kirjat : Entiset elämät ,Florence Wagner McClain, Chakrat , anodea Judith , Mitä on Noituus ? ( en muista kirjailiaa) ja mitä on wicca kirjan ! Kummemmin koista kyselemättä äitini osti nuo minulle ja siis mullahan on hirmu ihanainen ja ollaan hyvissä väleissä äitini kanssa ! :)Joskus mun usko on magiaan ollut tosi vahva mutta muualta tullut paheksunta ja huuhaa puhe on alkanut peittää omia mielipiteitäni ja uskoja! En vielä ole aikonutkaan tehdä mitään rituaalia kun tuntuu että vielä on paljon tiedettävää ja tottakai en rauhassa niitä sausi tehdäkkään . Sulla on kiva blogi ja mukava saada kontaktia wiccaan . En siis uskalla vielä kutusua itseäni pikku wiccaksi mutta siihen tähdätään !:) Olisi mukava että tekisit postauksen perus asioista kehän luomiseata maadoittumiseen että aste aste asteelta selittää mitä teet? Samoin ne harjoitukset ( energia pallon teko ) voisit laitta että miten ne lukee kirjassa yms ? :) Kiitos jo vastauksestasi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiitos kommentistasi :) Antoisaa kuulla tarinasi. Harhaile ihan rauhassa, harhailemalla löytää monesti jotain, mitä ei olisi etsimällä löytänytkään. Tuossa iässä juurikin tiedonhankinta on hyvä paikka aloittaa wiccailut ja hyvä että homma sujuu yhteysymmärryksessä äitisi kanssa :)

      Nuorena sitä vielä saattaa ottaa paljonkin vaikutteita ulkoa päin, joten en ihmettele yhtään jos valtavirran näkemys magiasta (tai muusta mitä he pitävät "huuhaana") horjuttaa ajatuksiasi. Nää on vähän sellaisia asioita, että näistä ei kannata puhua kuin samanmielisten kanssa, ellei sitten ole valmis ottamaan vastaan todella raskasta kritiikkiä ja saamaan vääränlaista mainetta. Suosittelisin kyllä sitä hiljaa olemista ja kaltaistensa etsimistä juttukavereiksi (löytyy esim. varjojenkirjan foorumilta).

      Mietiskelen noita toiveitasi, että onko ne toteutettavissa olevia. En toki väitä, ettenkö olisi itsekin hyvin nuorena häärännyt rituaaleja ja omanlaistani magiaa, mutta on ihan eri asia aikuisena kertoa nuorelle miten se tehdään, kuin itse nuorena etsiä tietoa ja kokeilla. Itse kun itseään käytti koekanina, vastasi itse seurauksistakin. Nyt on vähän paha paikka, jos aikuisena neuvois nuorelle, että näin ja sitten se nuori kuitenkin itse joutuisi vastaamaan seurauksista, enkä varmaan minäkään hyvää karmaa saa, jos neuvon jotain ja sä teet sen perusteella jotain, minkä lopputulos ei oo hyvä.
      Se ois vähän niinku kertois, että autoa ajetaan näin, mutta jättäis kertomatta liikennesäännöt ja sen, että jos autolla tietyllä vauhdilla törmää johonkin, niin siihen kuolee.

      Toki magiaa tehdessä kuolema ei ole kovin todennäköinen seuraus, mutta kyllä siihen liittyy monia pointteja mitkä pitäis ottaa huomioon. Se ei oo pelkästään, että miten, vaan se on äärimmäisen paljon myös "miksi" ja "mitä" sekä "mikä on oikein ja mikä on väärin". Nuorena tällaisia ei välttämättä loppuun asti osaa punnita oikein, joten aikuisena kauhistuttais kertoa se miten ja jättää kertomatta nuo loput. Yritän pohtia onko tähän jotain ratkaisua, jolla sinä voisit saada tietoa, mutta lopputulos olisi mahdollisimman hyvä.

      Tietenkin voin kertoa sen, että esimerkiksi suomenkielisessä kirjassa Wicca - Opas wiccan harjoittajalle, kirjailijana Scott Cunningham, on paljon kaipaamaasi perustietoa.

      Poista
  3. Kiitos vastauksesta! Ymmärän pointtisi mitä selitit tuossa. Kuinka nuorena teit ensimmäisen rituaalin ? :)

    VastaaPoista