Kolminaisuuden Jumalattaren pyörä

Heissan,

tässähän käy nyt niin, että kun hiljaa pysyttelee, niin muut kirjoittaa samantyyppisistä aiheista kuin itsekin ajattelin kirjoittaa. Se mistä ajattelin tässä höpistä, on aihe, josta Myrika kirjoitti omassa ihanassa blogissaan aivan vasta (15.5.2013). Ja se mitä osittain sivuan, on aihe, mitä Hopeakettu käsitteli eilen (25.5.2013) aivan loistavassa postauksessaan. Great minds think a like? 

Vaikka wiccassa onkin tiettyjä "päälinjoja" (joihin voi perehtyä paremmin tunnisteen "mitä wiccaan kuuluu" alta löytyvässä postauksessa) ja muuten tavat elää ja toteuttaa itseään wiccalaisena jäävät oman harkinnan varaan, en vain ole voinut mitään sille, että tunnen syyllisyyttä siitä, miten joudun piilottelemaan maailmankatsomustani. Oli aika, jolloin kannoin pentagrammia kaulassani 24/7, minulla oli vakioalttari kodissani, puuhailin wiccan parissa aktiivisesti ja raportoin niistä tännekin. Ja olin sinut itseni ja asian kanssa. 

Ja mikä on tilanne nyt? Aikaa wiccalle? Missä välissä? Tosin tällä hetkellä tuntuu, ettei aikaa ole millekään muullekaan, mä vain käyn töissä ja nukun. Roikkuuko kaulassa penta? Edes pitkässä ketjussa vaatteiden alla? No eipä roiku, koska kokeilin sitä ja huomasin, että aina kun kumarrun ottamaan jotain yleensä lattialla olevasta salkustani, se heilahtaa näkyviin. Eikä se missään nimessä saa heilahtaa näkyviin työnantajan tai asiakkaan nähden. Onko kodissani enää vakioalttaria? Tai edes jumalhahmojen patsaita näkyvillä? Ei ole, koska koskaan ei tiedä tuleeko kylään joku sellainen ihminen, jolle mä en ole wiccalaisuudestani kertonut. 

En tiedä miksi, mutta minä vain olen sellainen ihminen, joka haluaisi kulkea pää pystyssä ja ylpeänä siitä mikä on. Kuten tein ihan jopa yliopisto-opintojen loppuun asti. Ymmärrän, että wiccalaisuuteni ei ole kiinni siitä, kuinka monta esbattia ja sapattia vietän, eikä väliinjäävät päivät minua vaivaakaan. En ole koskaan juhlinut täsmällisesti ihan kaikkia esbatteja ja sapatteja. Parhaimmillaankin varmaan vain joku 4-6 sapattia kahdeksasta vuodessa ja täysikuita sitten vähän miten sattuu, ehkä 5 kertaa vuodessa. Kodin puuttuvista wiccalaisuuden merkeistä häiritsee tällä hetkellä oikeastaan vain se, että jumalhahmot ovat "wiccakaapissani". Se tuntuu jotenkin epäkunnioittavalta. Ehkä mä ihan tosissani yritän miettiä niille jonkin näköisällä olevan paikan. Mutta sitten tää "tunnuksen" kantaminen. Tai minun tapauksessa nyt kantamattomuus. Se on kova pala. 

Rakastan pentaani yli kaiken. Se on minusta niin kaunis ja pidän ihan todella asioista, joita se symboloi. Esim. kehä ja elementit sekä siitä, että se on ehkä vahvimpia olemassaolevia suojelusymboleita. Ja se on just SE wiccalaisuuden symboli, jota ehkäpä eniten pidetään kaulassa. Joka kerta, kun oon kysynyt pentaa kantavalta, että onko hänkin wicca, niin vastaus on ollut myönteinen. Ja mä haluisin pitää sitä kaulassa ja osoittaa "omilleni/saman tien tallustelijoille" että hei, minä oon kans yksi teistä. Mutta koska se symboloi yhteiskunnalle ja muille niin monia muita ja suurimmaksi osaksi pahoiksi miellettäviä asioita, kuten voitte käydä lukemassa Hopeaketun tekstistä, mä vaan en voi pitää sitä töissä. Enkä oikeastaan missään, missä on riski törmätä oman alani ihmisiin. Ja voin kertoa, että siihen nähden, miten iso kaupunki Helsinki on, mä oon törmännyt esim. työnantajaani työpaikan ulkopuolella ihan pelottavan usein.

Eilen olin sitten katsomassa aamusella PMMP:n keikkaa Kaisaniemen puistossa ja siellä oli sellainen koju, missä myytiin kelttiläisiä koruja. En ajatellut mitään ostaa, mutta katselin kuitenkin tarjonnan läpi, kun olihan ne nyt aivan upeita ne korut. (Kyseisen firman nettisivut muuten täällä.) Illalla sitten kuitenkin tuli yhtäkkiä sellainen olo, että minun pitäisi sittenkin käydä hakemassa sieltä itselleni ns. "päivänvalon kestävä" kaulakoru, jota voisin pitää myös töissä. Ja koska vaistoni ovat harvoin olleet väärässä, hipsaisin sitten lähijunaan ja uudestaan kojulle. Ja siellä se oli, kaikki muut korut ympäriltä myytyinä. "Kolminaisuuden Jumalattaren pyörä". 

Koru, jota voin kantaa töissäkin. Koru, jonka symboli, ei omaa sellaista määrää ennakkoluuloja, joita pentagrammi omaa. Tämä siis symboloi juurikin sitä Jumalatarta, jonka me wiccalaiset tunnemme ja lisäksi triquetra (tai triple knot) on myös suojelusymboli. Tämä symboloi ainakin valmistajan mukaan lisäksi tasapainoa ja turvallisuutta. En tiedä mistä he ne ovat sitten kaivaneet (ehkä siitä tämän kuvion suojelu-ominaisuudesta?), mutta passar bra. Kaipaankin elämääni tasapainoa ja turvallisuutta. Ja vaikka elementti-symboliikka tästä korusta puuttuukin, niin uskon pärjääväni näillä: Kolmoisjumalatar, suojelu, tasapaino, turvallisuus ja tietenkin tuossa on vielä ympyröitä kaksin kappalein. Ympyrähän voi symboloida esimerkiksi kehää ja vuoden pyörää, miksei myös aurinkoa ja täysikuuta. (Katso täältä, mitä wikipedia tuumaa tästä symbolista) Perfect. Just what I needed!

Tarttui sitten sieltä mukaan samalla symbolilla varustetut korvakorutkin. Vielä asteen verran huomaamattomammat ja kaikessa yksinkertaisuudessaan ihanan kauniit. En mä tällä hetkellä mitenkään erityisesti rahoissani ole, mutta nämä mahtuivat budjettiin ja onhan sekä nämä, että tuo riipus aivan uskomattoman ihanat. Rakas penta ei tosin katoa mihinkään ja pidän sitä jatkossakin ainakin rituaaleissa ja vaatteiden alla silloin, kun vaaraa sen esille heilahtamisesta ei ole tai sitten tilanteissa, joissa se esille heilahtaminen ei haittaa.

Nyt on siis taas tilanne "tunnusten" kantamisen suhteen vähän paremmalla mallilla. Ja myönnän, että vaikka ei saisi ripustautua mihinkään amuletteihin, minussa on vähän sitä, että jos on oikein tiukka paikka, haluan mielelläni kantaa vahvoiksi amuleteiksi kokemiani asioita (esim. pentani ja onnenkiveni) mukanani. Edes taskussa. Siihen nähden, että penta on roikkunut mukana jo yli 10 vuotta, menee varmaan vähän aikaa, että tämä riipus kerää yhtä vahvat energiat, mutta tästä se joka tapauksessa lähtee. Ja kyselijöille voi vastata, että se on kelttiläinen kuvio. 

Viime yönä vietin pitkästä aikaa esbatia, kun se kerrankin sattui viikonlopulle ja ohjelmassa oli muun muassa näiden korujen lataaminen sopivilla energioilla ja muutenkin "käyttöön vihkiminen" ja sitten piti tehdä uuteen kotiini puhdistus- ja suojaustaiat. Näin kolme kuukautta myöhässä... hups. Ja tänään kävin viemässä lähimetsään sitten omenan uhriksi luonnolle. Tämäkin taas ihan liian pitkästä aikaa. Olen saanut niin paljon, että pitäisi muistaa useammin antaa takaisin. 

Tässä elämäntilanteessa olennaisin osa wiccanharjoittamista on ollut metsässä käyskentely. Tässä kotini välittömässä läheisyydessä on ihana pieni metsä, jossa on kieloja ja mansikoita ja sitten tuossa kilometrin päässä on Keskuspuisto, jonka pohjoisosissa on oikein luonnonsuojelualuekin. Erityisesti siitä Keskuspuistosta on tullut mulle lempparilatautumispaikka, pitää palata siihen vaikka sitten seuraavan postauksen yhteydessä.