Heissan,
yule hiipii maille, mutta lumi ei näköjään osaa päättää että ollako vai eikö olla. No onneksi kerkesin kuitenkin käydä talvisessa metsässä, kun lunta vielä oli, niin saadaan kuvituksen puolesta edes pientä yulehenkeä tähän postaukseen.
Ei ole kovin kauaa siitä, kun tein vuodenpyörä postauksen, jossa käsittelin koko vuoden osalta sen, mistä sapateissa on kysymys. Piti oikein pohtia, että mitäs minä nyt heti näin nopeasti sen tekstin jälkeen kirjoittaisin yulesta. Sitten hoksasin että hei, minähän sivuutin sen Tammikuninkaan ja Piikkipaatsamakuninkaan myytin siinä kirjoituksessa, enkä toisaalta myöskään isommin avannut aihetta miksi ylipäänsä juhlimme asioita. Perehdytäänpäs siis hieman niihin.
Lyhyesti kuitenkin muistutuksen omaisesti, että yulen pääteema on siis se, että Jumalatar synnyttää Jumalan yulena. Näin suurimmasta pimeydestä syntyy kirkkain valo. Tämän syntymän myötä maailma alkaa lämmetä ja päivät pidentyä. Siksi yule on niin uudelleensyntymisen kuin uusiutumisenkin juhla. Tähän aikaan kotia koristellaan ikivihreillä kasveilla ja kynttilät loistavat valoa näihin pohjolan pimeimpiin päiviin.
Raven Grimanssin mukaan näennäishistoroitsija ja runoilija Robert Craves käsitteli vuonna 1948 kirjassaan The White Goddess, myyttiä, jonka hän uskoi olevan osa noitien sapatteja. Craves viittasi muinaiseen taruun, joka keskittyi "kasvavan vuoden jumalan" syntymään, elämään, kuolemaan ja uudelleensyntymään. Tähän taruun kuului olennaisena osana "vähenevän vuoden jumala", jonka kanssa kasvavan vuoden jumala kävi taistoon, Cravesin mukaan kolminaiseen jumalattareen kohdistuvan rakkauden takia.
Nykyisessä noituudessa nämä hahmot tunnetaan nimillä Tammikuningas ja Piikkipaatsamakuningas. Ensimmäinen hallitsee talvipäivänseisauksesta kesäpäivänseisaukseen ja jälkimmäinen sen toisen puoliskon. Näin ollen Tammikuningas symboloi luonnon kasvuvoimia ja Piikkipaatsamakuningas luonnon lakastumisvoimia. Kumpiakin tarvitaan, jotta tasapaino pysyy yllä. Joissakin coveneissa ilmeisesti käydään yulena ja lithana näihin hahmoihin liittyvä näytelmä, tietenkin niin, että ajankohtaan nähden oikea hahmo lopulta voittaa. Yulena voittaja on Tammikuningas, joka syrjäyttää vähenevää vuotta hallinneen Piikkipaatsamakuninkaan ja lithana toisin päin. Jos tämä myytti kiehtoo sinua, niin yksinäisenä harjoittajana voi halutessaan esimerkiksi kirjoittaa yulena näihin hahmoihin liittyvän tarinan tai runon ja sitä kautta pohtia totuuksia myytin takana. Myös tähän liittyvä mediatiaatio voi olla mielenkiintoinen.
Vaikka wicca toki sellaisenaan onkin syntynyt 1950-luvulla, ovat sen juuret kuitenkin paljon vanhemmissa perinteissä, joista Gardner sitten tämän meidän uskontomme muokkasi. Sanotaan, että muinaiset esi-isämme näkivät vuoden jakaantuneen kahteen puolikkaaseen, kasvun ja kuoleman aikaan, tai valon ja pimeyden. Tammikuningas ja Piikkipaatsamakuningas ovat noiden puoliskoiden personoitumia (onko tämä sana? englanniksi kuitenkin personified). Tärkeä opetus, joka liittyy nimenomaan näiden puoliskoiden vaihteluun, on se, että kumpaakin tarvitaan ja kumpikaan ei ole pysyvä, vaan toinen seuraa aina toista. Vielä isommalle tasolle levitettynä tästä huomaa, että jopa syntymä ja kuolema ovat vain osa jotain isompaa kokonaisuutta.
yule hiipii maille, mutta lumi ei näköjään osaa päättää että ollako vai eikö olla. No onneksi kerkesin kuitenkin käydä talvisessa metsässä, kun lunta vielä oli, niin saadaan kuvituksen puolesta edes pientä yulehenkeä tähän postaukseen.
Ei ole kovin kauaa siitä, kun tein vuodenpyörä postauksen, jossa käsittelin koko vuoden osalta sen, mistä sapateissa on kysymys. Piti oikein pohtia, että mitäs minä nyt heti näin nopeasti sen tekstin jälkeen kirjoittaisin yulesta. Sitten hoksasin että hei, minähän sivuutin sen Tammikuninkaan ja Piikkipaatsamakuninkaan myytin siinä kirjoituksessa, enkä toisaalta myöskään isommin avannut aihetta miksi ylipäänsä juhlimme asioita. Perehdytäänpäs siis hieman niihin.Lyhyesti kuitenkin muistutuksen omaisesti, että yulen pääteema on siis se, että Jumalatar synnyttää Jumalan yulena. Näin suurimmasta pimeydestä syntyy kirkkain valo. Tämän syntymän myötä maailma alkaa lämmetä ja päivät pidentyä. Siksi yule on niin uudelleensyntymisen kuin uusiutumisenkin juhla. Tähän aikaan kotia koristellaan ikivihreillä kasveilla ja kynttilät loistavat valoa näihin pohjolan pimeimpiin päiviin.
Raven Grimanssin mukaan näennäishistoroitsija ja runoilija Robert Craves käsitteli vuonna 1948 kirjassaan The White Goddess, myyttiä, jonka hän uskoi olevan osa noitien sapatteja. Craves viittasi muinaiseen taruun, joka keskittyi "kasvavan vuoden jumalan" syntymään, elämään, kuolemaan ja uudelleensyntymään. Tähän taruun kuului olennaisena osana "vähenevän vuoden jumala", jonka kanssa kasvavan vuoden jumala kävi taistoon, Cravesin mukaan kolminaiseen jumalattareen kohdistuvan rakkauden takia.
Nykyisessä noituudessa nämä hahmot tunnetaan nimillä Tammikuningas ja Piikkipaatsamakuningas. Ensimmäinen hallitsee talvipäivänseisauksesta kesäpäivänseisaukseen ja jälkimmäinen sen toisen puoliskon. Näin ollen Tammikuningas symboloi luonnon kasvuvoimia ja Piikkipaatsamakuningas luonnon lakastumisvoimia. Kumpiakin tarvitaan, jotta tasapaino pysyy yllä. Joissakin coveneissa ilmeisesti käydään yulena ja lithana näihin hahmoihin liittyvä näytelmä, tietenkin niin, että ajankohtaan nähden oikea hahmo lopulta voittaa. Yulena voittaja on Tammikuningas, joka syrjäyttää vähenevää vuotta hallinneen Piikkipaatsamakuninkaan ja lithana toisin päin. Jos tämä myytti kiehtoo sinua, niin yksinäisenä harjoittajana voi halutessaan esimerkiksi kirjoittaa yulena näihin hahmoihin liittyvän tarinan tai runon ja sitä kautta pohtia totuuksia myytin takana. Myös tähän liittyvä mediatiaatio voi olla mielenkiintoinen.Vaikka wicca toki sellaisenaan onkin syntynyt 1950-luvulla, ovat sen juuret kuitenkin paljon vanhemmissa perinteissä, joista Gardner sitten tämän meidän uskontomme muokkasi. Sanotaan, että muinaiset esi-isämme näkivät vuoden jakaantuneen kahteen puolikkaaseen, kasvun ja kuoleman aikaan, tai valon ja pimeyden. Tammikuningas ja Piikkipaatsamakuningas ovat noiden puoliskoiden personoitumia (onko tämä sana? englanniksi kuitenkin personified). Tärkeä opetus, joka liittyy nimenomaan näiden puoliskoiden vaihteluun, on se, että kumpaakin tarvitaan ja kumpikaan ei ole pysyvä, vaan toinen seuraa aina toista. Vielä isommalle tasolle levitettynä tästä huomaa, että jopa syntymä ja kuolema ovat vain osa jotain isompaa kokonaisuutta.
Sitten kysymys: miksi me vietämme näitä juhlia? Aihetta kuvaa kysymys, joka oli esitetty Christopher Penczakille: "Perhaps the ancient people felt that if they didn't, the Sun wouldn't rise, or the crops wouldn't grow, but we know that's no true now. Most of these traditions died out. The world didn't end. The Sun still rose the next day. So why do you do it?". (sitaatti kirjasta the Outer Temple of Witchcraft, sivulta 358)
Eikö olekin aika hyvä kysymys? Vastaus, jonka ehkä jo tiedätte siihen, on, että se auttaa meitä elämään paremmin "elämänrytmeissä" tai "luonnonrytmissä" ja tuottaa siten meille hyvää oloa monellakin tasolla. Se on myös voimaannuttavaa, ehkä ne teistä, jotka juhlistavat esbatteja ja sapatteja ovat huomanneet sen? Mutta jännä puoli, minkä Penczak tuo esiin, ja jota rehellisesti en ollut itse aiemmin ajatellut, on, että tällä "luonnollisen elämänrytmin" juhlistamisella me myös osallistumme tasapainon ylläpitoon. Noin niin kuin ihan planeetan tasolla. Tätä ei voi tässä lyhyesti selittää, mutta annan yhden esimerkin, joka liittyy asiaan.
On nimittäin niin, että kun tarpeeksi monta tekee jotain asiaa, se muuttuu maailman laajuisesti, riippumatta siitä, tiesivätkö yksilöt toisten yksilöiden toiminnasta. Tämä on todistettu eläinmaailmassa. Muistaakseni joku apinarotu oli keksinyt ruveta tekemään jotain ja siitä oli tehty dokumentti, kuinka kaikkialla maailmassa ne samanrotuiset apinat alkoivat tekemään sitä. Mikä ikinä lainalaisuus tuohon pätee, pätee todennäköisesti myös tähän tasapainoon, jota yllä pidetään muun muassa luonnonrytmien mukaan pidettävillä juhlilla. Vuodenaikojen vaihtelu ei ehkä ole kiinni siitä, teemmekö rituaalimme, mutta se, miten henkisellä tasolla mukaudumme kuhunkin ajankohtaan, ehkä helpottaa yleisellä tasolla kaikkien siirtymistä vaiheesta seuraavaan tämän apina-esimerkin mukaisesti.
Eikö olekin aika hyvä kysymys? Vastaus, jonka ehkä jo tiedätte siihen, on, että se auttaa meitä elämään paremmin "elämänrytmeissä" tai "luonnonrytmissä" ja tuottaa siten meille hyvää oloa monellakin tasolla. Se on myös voimaannuttavaa, ehkä ne teistä, jotka juhlistavat esbatteja ja sapatteja ovat huomanneet sen? Mutta jännä puoli, minkä Penczak tuo esiin, ja jota rehellisesti en ollut itse aiemmin ajatellut, on, että tällä "luonnollisen elämänrytmin" juhlistamisella me myös osallistumme tasapainon ylläpitoon. Noin niin kuin ihan planeetan tasolla. Tätä ei voi tässä lyhyesti selittää, mutta annan yhden esimerkin, joka liittyy asiaan.
On nimittäin niin, että kun tarpeeksi monta tekee jotain asiaa, se muuttuu maailman laajuisesti, riippumatta siitä, tiesivätkö yksilöt toisten yksilöiden toiminnasta. Tämä on todistettu eläinmaailmassa. Muistaakseni joku apinarotu oli keksinyt ruveta tekemään jotain ja siitä oli tehty dokumentti, kuinka kaikkialla maailmassa ne samanrotuiset apinat alkoivat tekemään sitä. Mikä ikinä lainalaisuus tuohon pätee, pätee todennäköisesti myös tähän tasapainoon, jota yllä pidetään muun muassa luonnonrytmien mukaan pidettävillä juhlilla. Vuodenaikojen vaihtelu ei ehkä ole kiinni siitä, teemmekö rituaalimme, mutta se, miten henkisellä tasolla mukaudumme kuhunkin ajankohtaan, ehkä helpottaa yleisellä tasolla kaikkien siirtymistä vaiheesta seuraavaan tämän apina-esimerkin mukaisesti.
Sivuhuomautuksena tähän muuten, yksi about 40 vuotta gardnerilaisen wiccan ylipappina toiminut henkilö sanoi witchfest-tapahtumassa, että hän on huomannut, että vaikka jotain muutoksia tekee aivan itsekseen tai coveninsa kesken kysymättä asiaa ulkopuolisilta, pian kuulee, että ympäri maailmaa muutkin ovat siirtyneet samoihin aikoihin samaan käytäntöön. Hän sanoi tuollaisten tilanteiden olevan sellaisia, jolloin selkeimmin "tietää", että jumalallisella johdatuksella on ollut tekemistä asian kanssa. Pistää muuten ajattelemaan eikö totta? Vapaa tahto on, mutta jos samalla on kohtalo ja karma, niin kuinka paljon sitä vapaata tahtoa oikeasti on?
Minä aion keskittyä yulen viettämisessäni meditoimaan. Aiemmin minulla oli vähän taipumusta kaamosmasennukseen, ei tosin enää karppaamisen aloitettuani, mutta pieni lisäenergia ei silti koskaan ole pahitteeksi. Tähän aikaan sopii myös suojaus- ja terveystaikojen tekeminen lopuille talvikuukausille, ehkä olisi hyvä varmistaa, ettei jatkossakaan tule flunssaa. Olen nimittäin siltä toistaiseksi säästynyt jo puolen vuoden ajan. Rituaalijuomana on tietenkin itseoikeutetusti glögi, mutta uskon, että yulehalkoa en tänä vuonna väsää, koska ei vain ole materiaaleja eikä työkaluja siihen. Ehkä joku toinen vuosi sitten.
Tämä on muuten ainakin minulla ainoa aika vuodesta, kun tulee juhlittua kahden perinteen mukaisesti. Wiccalaisittain yulea ja sitten yleisellä tasolla joulua. Toki jälkimmäisellä ei minulle ole niin suurta merkitystä, mutta silti on mukava nähdä sukulaisia, syödä kinkkua ja antaa ja saada lahjoja. Niin ja tietenkin juoda glögiä ja syödä pipareita. Mutta huomaahan näistä, joulu on selkeästi se maallinen juhla ja mukana ainoastaan tapaperinteen takia, yulen ollessa se "hengellinen" juhla.
Havuntuoksuista yulea kaikille,
Tuulikki
Minä aion keskittyä yulen viettämisessäni meditoimaan. Aiemmin minulla oli vähän taipumusta kaamosmasennukseen, ei tosin enää karppaamisen aloitettuani, mutta pieni lisäenergia ei silti koskaan ole pahitteeksi. Tähän aikaan sopii myös suojaus- ja terveystaikojen tekeminen lopuille talvikuukausille, ehkä olisi hyvä varmistaa, ettei jatkossakaan tule flunssaa. Olen nimittäin siltä toistaiseksi säästynyt jo puolen vuoden ajan. Rituaalijuomana on tietenkin itseoikeutetusti glögi, mutta uskon, että yulehalkoa en tänä vuonna väsää, koska ei vain ole materiaaleja eikä työkaluja siihen. Ehkä joku toinen vuosi sitten.
Tämä on muuten ainakin minulla ainoa aika vuodesta, kun tulee juhlittua kahden perinteen mukaisesti. Wiccalaisittain yulea ja sitten yleisellä tasolla joulua. Toki jälkimmäisellä ei minulle ole niin suurta merkitystä, mutta silti on mukava nähdä sukulaisia, syödä kinkkua ja antaa ja saada lahjoja. Niin ja tietenkin juoda glögiä ja syödä pipareita. Mutta huomaahan näistä, joulu on selkeästi se maallinen juhla ja mukana ainoastaan tapaperinteen takia, yulen ollessa se "hengellinen" juhla.
Havuntuoksuista yulea kaikille,
Tuulikki
Sun blogis on kyllä mahtava! Aina keksit jotain aiheista, mistä mä en ees oikein tietäisi mitä uutta kertoisin.. Mutta siis, näin kun wicca wiccalle kysymyksenä, että mitä mieltä sä olet siitä, että saako wiccat olla sellaisten ihmisten kanssa, jotka eivät omaa samoja aatteita tai ajatuksia kuin itse? Mun blogissani oli suuri riita siitä, että en saisi olla sellaisten kanssa, jotka ovat jyrkästi erilaisia wiccoihin verrattuna. Silti en ymmärrä miksi uskontoni pitää liittää toisten ihmisten aatteisiin. Eikö kaikkien ihmisten pitäisi olla ennakkoluulottomia tosiinsa nähden, ennenkuin tämän ihmisen tuntee? Vihaan sitä, että tuomitaan ennenkuin tiedetään asioista yhtään enempää.. Ja muutenkin, tulee tyhmä fiilis, että joudun tuntemattomille ihmisille puolustautumaan uskostani, koska se ei kuitenkaan kuulu kenellekään muulle.
VastaaPoistaOi kiitos, kiitos jälleen kerran ^.^ Yksi päivä mietin, että mitenköhän sitten, ku en enää keksikään mitään mistä kirjoittaa. Mutta tuskinpa sitä hätää aivan heti tulee :D Tällä hetkellä kalenterissani on postausten aiheet helmikuun puoleen väliin asti. Eikä siinä edes ole kuin yksi kirjapostaus. Olisi nimittäin montakin kirjaa, josta voisin kertoa tarkemmin :D
VastaaPoistaMutta kysymykseesi. Oma viisautesi/intuitiosi/järkesi osui aivan oikeaan. Tai ainakin minun elämänkokemuksellani olen sitä mieltä.
Ikinä ei ole hyvä eristäytyä vain samalla tavalla ajattelevien ihmisten ryhmään, sillä silloin vieraantuu todellisuudesta, eikä enää huomaa milloin alkaa mennä pahasti pieleen. Eri tavoilla ajattelevat ihmiset ovat tavallaan kuin peilejä, joista voi peilata, että missä itse menee.
Tottahan on aina mukavaa olla omassa porukassaan, mutta yksin siinä ei kannata olla. Omasta elämästäni esimerkki: olin 5 vuotta juristikuplassa. 5 vuoden ajan olin lähes pelkästään juristien tai tulevien sellaisten kanssa tekemisissä. Poislukien tietenkin perheeni ja lapsuuden ystäväni/ystäväni, joihin olin tutustunut ennen yliopistoa.
Siinä vaiheessa, kun huomaa, että ne lapsuuden kaverit alkavat loukkaantua jostain puheistani ja alle 4000 euron aloituspalkka suoraan koulusta päästessä on huono tilanne, on aika käydä kuplan ulkopuolella. Piti tunnustaa, että hemmetti, minusta oli tullut elitisti, joka ei tiennyt kuin "rikkaiden ja onnekkaiden" elämästä. Ja se on kapea katse se. Se on sen stereotyyppisen kusipääjuristin maailmankatsomus. Olen sittemmin yrittänyt tulla sieltä pois. (ja vältellä aihetta amis vs. lukio ;D )
Toinen esimerkki on äitini. Hän oli aika syvällä teosofisessa seurassa, mutta se alkoi mennä naurettavaksi ja elämää rajoittavaksi, joten hän lopetti. Hän ei olisi ehkä tajunnut lopettaa, ellei hänellä olisi ollut ystäviä muualtakin kuin teosofiasta. Vielä tänä päivänäkin äitin kanssa saa väitellä aiheista, joissa selityksenä on "mutta kun teosofiassa...". Eli kovasti saa yrittää takoa hänelle, että kun minä en niihin juttuihin usko, kun olen wicca :D
Ei pidä tuomita ihmisiä tuntematta, eikä aina sittenkään (puhuu rikosoikeuteen erikoistunut ihminen, joka aikoo työllistyä syyttäjäksi tai tuomariksi), vaan yrittää ymmärtää miksi ihmiset ovat erilaisia ja nähdä se, mitä ne erot aiheuttavat.
On kieltämättä ikävää, kun joutuu puolustelemaan uskontoaan muille, mutta itse joskus teen sitä, koska haluan osoittaa, että stereotypiat ovat vääriä. Tietenkin tässäkin suhteessa pitää joskus tietää, milloin on aika vaieta. Esim. fundamentalisti kristittyjen kanssa ei kannata edes aloittaa.
Mutta jos minulta kysytään, olisi tärkeää, että ihan tavalliset wiccat välillä näkyisivät jossakin. Vain sitä kautta ne väärät mielikuvat, ennakkoluulot ja pelot katoavat.
Minä olen siksi "julkisuudessa", että haluan osoittaa omalla esimerkilläni, että ihan tavallinen "järkevä" ja korkeasti koulutettukin ihminen voi kulkea tätä polkua. Tämä ei ole teinihömpötystä eikä tyhmien maailmasta tietämättömien touhua. Eikä liioin ns. fantasiahörhöjen leikkiä larppauksen ohella.
Minun julkisuuteni on sitä, että pidän tätä blogia ja toisaalta myös sitä, että fb:ssä ilmoitan uskonnokseni wiccan (eli kyllä, kaikki yli 150 kollegaani näkevät sen) ja lisäksi jos minulta suoraan kysytään, kerron olevani wicca. Kannan työajan ulkopuolella usein kaulassani pentagrammia. Työpaikalle eivät sen sijaan minun mielestäni minkään uskonnon tunnukset kuulu. Eivät etenkään meidän alalla, kun päätämme ihmisten elämistä oikeussaleissa. Oikeuden puolueettomuus ja silleen...
niin joo, se piti vielä kertoa, että minä olen eronnut mr. Oikeastani uskonnon takia, mutta sitä ennen oltiin kuitenkin 5 vuotta yhdessä. Joista 4 hän oli tapakristitty ja yhden fundamentalisti kristitty. Siis sellainen, joka käytti kaiken hereilläoloajan raamatun tutkimiseen ja saarnojen kuuntelemiseen youtubesta.
VastaaPoistaSe jos mikä kasvatti :D Lisäksi minulla on hyviä ystäviä, jotka ovat kristittyjä. Äitini on jotain wiccan ja buddhalaisen väliltä. Veljeni on ateisti. Tämä jos mikä avartaa näkemyksiä maailmasta. Oikeastaan minua harmittaa, etten tunne lisäksi muiden maailmanuskontojen edustajia.
Näistä johtuen, olen erittäin taitava väittelemään mikäli tulee kristitty vastapariksi, mutta en yleensä pidä noista väittelyistä, koska tiedän, että kun vastassa on fundamentalisti, hän on jo päättänyt mitä mieltä on. Silloin millään muulla ei ole mitään väliä. Exäni sanoikin, että vaikka tiede todistaisi aukottomasti, että hänen uskonsa on väärä, hän näkisi tilanteen silloin valintana tieteen ja uskon väliltä. Ja valitsisi uskon.
Tällöin väittelemisessä ei ole järkeä. Eikä sillä, eipä wiccaan mikään käännyttäminen kuulukaan, eikä myöskään minkään uskonnon vääräksi todistaminen. Exä nauttii suuresti teologisista väittelyistämme, mutta minä en.
Mutta kyllä ne haastavat meitä kumpaakin. Minä osaan herättää hänessä kysymyksiä ja toisaalta joudun perustelemaan omat näkemykseni tarkasti ja teen myös joskus oikein hyviä oivalluksia omasta uskostanikin. Parhaita ovat tietenkin ne oivallukset, jotka vahvistavat omaa käsitystä, että "oikeassahan tässä ollaan". Tai siis, kristinuskolla ei oikein ole mairittelevaa menneisyyttä mitä tieteeseen tulee. Wicca sen sijaan elää tieteen kanssa, eikä ole ristiriidassa sen kanssa. Ja minä olen erittäin tieteellisen maailmankuvan omaava ihminen :D
Mukava postatus, ja kuten Leena sanoi, että sie kyllä saat viel kyl useista aiheista kirjotettuu vaik kuinka paljon, ainaki siltä tuntuu! :D Itse kun vielä kirjoitan yhden yule postatuksen niin juuri mietin sitä, että mitähän siinä kertos :D No eiköhän sitä jotai keksi kun aikansa miettii :D
VastaaPoistaMutta mukavaa yulea sinullekkin :) Ainiin! Piti vielä sitä kysyä, että vietätkö sinä yulea tänä vuonna 21. päivä (eli tänään) vai huomenna 22. päivä, joka on "virallisesti" talvipäivänseisaus? Tämä on minua mietityttänyt, että milloin muut wiccat oikein yulea viettää :D
Vaihtelee varmaan tapauskohtaisesti, itse yleensä juhlistan aina tarkkoina tasaus- ja seisauspäivinä, eli tänä vuonna huomenna :)
VastaaPoista