keskiviikko 14. joulukuuta 2011

Wiccahenkistä musiikkia

Hei,

muilla ihmisillä on joulutohinat täydessä käynnissä ja kaupoissa soi joululaulut. Siitäpä tulikin mieleeni ajoittaa tälle ajalle postaus wiccahenkisestä musiikista.

Itselleni musiikki on hyvin tärkeä juttu. Sen avulla pääsen leijailemaan sellaisiin olotiloihin, mihin kulloinkin haluan. Työskentelyn taustameluna klassinen toimii parhaiten, fantasiakirjallisuutta lukiessa yleensä ns. elokuvamusiikki tai kelttiläinen musiikki. Oikein kunnon "räyräymetallilla" àla Cradle of Filth tai Children of Bodom pääsee pois vihaisesta mielialasta. Ja jos ohjelmassa on baariin tai bileisiin lähtö, niin tietyt bilekappaleet on ihan must samalla kun piirtää kasvoja päähän ja yrittää kesyttää hiuksiksi kutsuttua takkukasaa.

Toisinaan haluan kuitenkin fiilistellä wiccahenkisellä musiikilla ja minulla onkin minun ihanassa 160 Gt:n iPodissani (siis voiko kätevämpää musiikkivempelettä olla? Siihen mahtuu ihan kaikki musa, sen voi kytkeä kotona kaiuttimiin ja se on niin pieni, että sitä voi pitää mukana matkustaessakin) soittolista nimeltä wicca.

Kyseisessä soittolistassa on musiikkia muun muassa Inkubus Sukkubukselta, Blackmore's Nightilta, Loreena McKennittiltä, Secret Gardenilta, Within Temptationilta ja Damh The Bardilta. Inkubus Sukkubus on ihan sanoitustaankin myöten wiccalaista sillä ainakin sen laulaja on wicca. Damh The Bardin musiikki puolestaan on jotain noita/wicca/druidi-jutskaa. En tiedä herran suuntautumista tarkkaan, mutta ainakin näin hänet Witchfest international tapahtumassa.

Nuo muut ovat siellä sitten sen takia, että niissä sanoitus "menee sinne päin". Pidemmittä puheitta, otetaanpa tähän ensimmäinen esimerkki ja se on Inkubus Sukkubuksen Witches. Oi että tätä kappaletta mä oon rakastanut jo vuosia.



Sitten Loreena McKennittiltä kappale The Mummer's Dance, tää on siitä kelttihenkisemmästä päästä. Valitsin just tän videon, koska tästä välittyy ns. pakanahenkisyys parhaiten. Tässä kyseinen kappale soi taustalla, mutta jos haluatte kuunnella pelkästään kappaleen, löydätte sen kyllä esittäjän ja kappaleen nimellä youtubesta. Tartteeko muuten kertoa, että mä tietenkin rakastan tuota elokuvaa ja niitä kirjoja ihan mielettömästi? Joskus Avalonin usvia kutsutaan leikkimielisesti wiccalaisten raamatuksi, enkä kyllä yhtään ihmettele miksi.



Sitten ois vuorossa Damh the Bard, varmasti vähän vähemmän tunnettu artisti isommalle yleisölle. Valitsin tämän kappaleen, koska tämä kertoo yulesta ja sitähän tässä kohta juhlitaan.



Sitten jos takaisin sen "sinne päin"-musan pariin. Tämä on Secret Gardenin Sleepsong ja aivan ihanat sanat:



Within Temptationista varmaan suurin osa onkin kuullut. Mutta se oli aiempina vuosina enemmän pakanahenkistä, kuin se nykyään on. Vai mitä mieltä olette esim. tästä



Voisin vielä linkittää tähän yhden Inkubus Sukkubuksen kappaleen. Lempparisapattini. Ja sanotaan erittäin jännästi englanniksi. Minä muuten sanon sitä ihan vääräoppisesti vain samhainiksi. Eli siis äännän sen samalla lailla kuin kirjoitetaan. Miten te sen sanotte? :D




LinkkiHaha, pakko laittaa tähän tää seuraava, vaikka se ei aiheeseen liity. Törmäsin siihen kuitenkin tuolla youtuben puolella ja ajattelin laittaa sen, koska siinä on kyse Witchfest-tapahtumasta, jossa itsekin olin mukana vuonna 2010. Silloin siellä oli yksi kristitty kyltin kanssa. Ja me 5000 pakanaa.



Näin, tämä siis tällainen kevyempi postaus. Jos tiedätte musiikkia, minkä itse luokittelette "wiccahenkiseksi", niin kertokaa toki.
Ja jos kiinnostaa kuulla enemmän noilta mainituilta artisteilta, niin ei muuta kuin youtubeen palloilemaan. Inkubus Sukkubukselta kantsii etsiä esim. kappaleita Queen of the May, Pagan Born, Burning Times, Enchantment, Dark Mother, Craft of the Wise, Corn King, Vampyre Erotica (okei ei niin wiccaa, mutta ihana kappale), Trinity ja Prince of Shadows, näin muutamia mainitakseni. Damh the Bardilta yksi lempparikappaleistani on Merlin Am I. Youtubesta muuten löytyy kaikkea mielenkiintoista myös muutenkin hakusanoilla wicca tai wiccan music
Ensi viikon maanantaina onkin sitten luvassa yulea koskeva postaus.

10 kommenttia:

  1. Itselle tutut bändit ovat vaan Within Temptation ja Inkubus Sukkubus, joista jälkimmäistä en edes ole paljoa kuunellut, mutt nyt oli pakko laittaa spotifysta soimaan enemmän ja kyl o sellasta mistä itsekki pidän. Omalla kohdalla kun tuo musiikin kuuntelu menee enemmän popin puolelle :D

    VastaaPoista
  2. Damh the Bard on uskomattoman hieno artisti(bardi). Kuuntelussa juuri tälläkin hetkellä.
    Olisi hienoa päästä näkemään joskus livenä, sillä suoraan sieluun menevän musiikin ohella herra vaikuttaa hyvin sympaattiselta ihmiseltä.
    Itse olen saanut kuvan, että hän kallistuisi eniten tuohon druidi-suuntaan, mutta vannomaan en mene. Musiikkihan on kuitenkin melkoisen kattavaa eri pakanasuuntauksista aina perinteisiin lauluihin.

    VastaaPoista
  3. Voi Luojatar tota videoo, että pitää mennä pelastamaan noitia saamari.. ehkä ne itse ei tahdo tossa vaiheessa enää tulla "pelastetuksi" XDD Mä tiesin noista Inkubus Sukkubuksen, Loreena McKennettin, pitää kyllä ehdottomasti katsoa kyseinen elokuva tässä piakkoin! Kumma, etten ole jo saanut aikaiseksi.. Ja Within temptation on tietysti tuttu, livenäkin nähty. Mä koen wiccalaiseksi sellaisen musiikin mikä käsittelee wiccalaisia aiheita ja on useimmiten rauhallista tai keskiaikastyyppistä, niinku vaikka Blackmores Night. Ihan pelkästään kaunis, rauhallinen musiikki voi olla jo sellaista.

    VastaaPoista
  4. Mulla musan kuuntelu on ihan laidasta laitaan :D Enimmäkseen menee sitä klassista ja elokuvamusaa, koska mä teen töitä kotona ja ne on mun taustahäly. Mutta jos oikein "kuunnella-kuunnella" haluan, niin sitten eniten menee varmaankin goottityylistä, rockia, metallia ja kelttiläistä. Poppia silloin tällöin.

    Anonyymi: niinpä! Arvaa vaan kuinka paljon mua vitutti lähteä lentokentälle puoli tuntia ennen kuin ois alkanut illan keikat. Sis. muun muassa inkubus sukkubuksen ja Damh the Bardin. Siis kuinka paljon vahinkoa voi tulla siitä, että lentoyhtiö aikaistaa lentoja 10 tunnilla? Ärri ja murri sille vieläkin! Damh vaikutti tosi leppoisalta tyypiltä ainakin sen perusteella mitä se osallistui paneeliin.

    Leena: sanos muuta. Siinä oikeastaan tunsi sääliä sitä käännyttäjää kohtaan. Teki mieli mennä sanomaan, että menes nyt omies joukkoon ja ole onnellinen. Mulla kesti muuten ihan tuhat vuotta löytää se avalonin usvat dvd. Se viivytti ainakin itseä :D Ollaan muuten aika samoilla viivoilla tuon wiccalaisen musan määrittelyssä :)

    VastaaPoista
  5. mistä ton Avalonin Usvat-elokuvan voi hommata? Voiks niitä lainaa ihan vaa jostai leffavuokraamosta, vai pitääkö ostaa netistä yms..? haluisin nähä ton nimittäin (:

    VastaaPoista
  6. Mä näin kyseisen leffan ensi kerran sitä kautta, että törmäsin siihen videovuokraamossa. Ja sitten mä metsästin vuosia sitä, että voisin ostaa sen. Mulla on pakkomielle omistaa kaikki leffat, mitkä on mun mielestä hyviä. Ostin muistaakseni cdon.com:sta, missä sille nytkin olis alle 8 euron hinta, mutta sivuilla lukee, että tilapäisesti loppu. Eli saattaa löytää videovuokraamosta.

    VastaaPoista
  7. Jos haluaa kuunnella kelttiläistä musiikkia, youtubesta löytyy sellainen henkilö kuin Adrian von ziegler, joka tekee uskomattoman kaunista musiikkia. Rakastan hänen kappaleitaan! Yksi kaunis kappale on nimeltään Relaxing Celtic Music - Evening Breeze, joka todellakin on kuuntelemisen arvoinen. Kun hakee youtubesta "Celtic music", löytää vaikka mitä kaunista (: suosittelen lämpimästi.

    Kiitos tästä postauksesta, oikein mukava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haa, pitääpä mennä tutkimaan. Kiitos vinkistä :)

      Poista
  8. Damh! hmmph, harmittaa joutua kirjoittamaan nimettömänä (ja myöhään) mutta luin tämän tekstin vain hatarasti :( ja jos luet tän, niin kröhöm: Omnia. Hyvä bändi myös, mutta kuuntele ensiksi "I dont speak human" arvostan bloggaustasi, ja välillä ne ovat jopa auttaneet joissain asioissa. Otetaan tämä vaikka kiitoksena ;)

    VastaaPoista