lauantai 27. kesäkuuta 2015

Lithan 2015 tunnelmia

Hei,

tällä kertaa ei sen ihmeellisempää postausta, mutta ajattelin laittaa muutamat "tunnelmakuvat" tämän vuoden Lithan vietosta. 

Olin muutaman päivän reissussa ja sen reissun yhteydessä tehtiin luontoon pieni retki. Oli kerrassaan ihanaa olla pitkästä aikaa luonnon parissa, sillä asun täällä betonihelvetin keskellä. Sitten kun Litha osui sunnuntaille ja rämmin reissusta kotiin, jaksoin vielä käydä poimimassa pienen kimpun kukkia ja tehdä illalla rituaalin. 



Retki oli erittäin kauniiseen järvimaisemaan. Ei siellä mitään wiccamaista voinut tehdä, koska oli perheenjäseniä paikalla ja lisäksi varmaan 30 muutakin retkeilijää. Mutta onhan se jo pelkkä luonnossa oleskelukin voimauttavaa. 

Kotona sitten pyöräilin hakemaan tienvarresta näitä kasveja. Lupiineja, koivunoksia ja sitten tuollainen päivänkakkaralta näyttävä kasvi. Lupiinit muuten tuoksuivat todella voimakkaasti, tuoksu on lähellä suitsukkeen tuoksua. 

Kasvienkeruureissun jälkeen virittelin alttarin ja kävin puhdistautumassa saunassa ennen kuin aloitin itse rituaalin. 
Pidin sen simppelinä, mietiskelin luonnon kukoistusta ja sitten yhdessä kohtaa lisäilin yrttejä (nokkonen, koivu, siankärsämö) pataan. (kyseinen rituaalikaava on ideoita Lithaan-postauksen yhteydessä)

Koska nyt alttarilla oli pata, pentaakkeli ei mahtunut, joten otin alttarille maata symboloimaan pari kiveä. 



Myös vakioalttarini/arki-alttarini/miksikä sitä nyt kutsuisi, sai Lithaisan olemuksen:

Tämä oli kyllä kätevä keksintö. Ei tartte kuin ottaa nuo jumalpatsaat pois, niin tuo käy ihan tavallisesta kesäisestä asetelmasta. Helppo tehdä kodistaan nopeasti ei-pakanan vierailulle sopiva.

Yleisesti ottaen tuli Lithasta mieleen, että kun siinä on aina se suomalainen juhannus lähellä, niin harvoin tulee ylipäätään edes pidettyä mitään erillistä Litha-rituaalia, kun aika menee perheen parissa. Siinäkin tapauksessa, että Lithaa tulee juhlineeksi, on yleensä niin kiirettä tai poikki siitä muusta touhusta, että rituaali pysyy hyvinkin simppelinä. Lithahan olisi hyvää aikaa kaiken maailman hyödyllisille loitsuille (esim. kodin suojaaminen ja kivien lataaminen), mutta minulla ne kyllä jäävät aina muihin ajankohtiin.

Mitenkäs teidän Lithanne meni?

4 kommenttia:

  1. Oon alkanut kiinnostua wiccasta aika paljon, mutta en tiedä mistä löytäisin enemmän tietoa kun? Haittaako se vaikka oon viel tosi nuori? Anteeks kun kyselen näin paljon ois kiva jos vastaisit tähän. Ja sun blogi on auttanut mua tosi paljon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kyllähän sitä kysellä saa :)

      Lisätietoa löytyy lähinnä wiccaa käsittelevistä kirjoista. Esim. verkkokauppa adlibrikseen voi kirjoittaa hakusanaksi wicca ja katsoa tuloksia. Myös nuo mun kirjahyllyllä-postaukset voi auttaa valitsemaan kirjoja.

      Tietoa löytyy myös noiden vieressä olevien linkkien kautta. Varjojen kirjasta, thuleian tuvasta, Lehdon sivuilta, muista blogeista.

      Mulla on myös tuo vastauksia-sivu, johon pääsee klikkaamalla tuota yläosan kuvan alla olevaa "vastauksia"-sanaa.

      Nuoruus ei sinänsä haittaa, mutta se voi tietyissä tapauksissa tehdä asioista itsellesi haasteellisempia. Postauksessani "alaikäinen wiccalainen" olen käsitellyt aihetta :) Se löytyy kun klikkaa tunnistetta "alaikäinen wiccalainen".

      Poista
  2. Löysin vasta blogisi kun googlailin sattuisko löytymään jotain suomalaisia wiccablogeja. Jään seuraamaan! Tuli tästä muuten mieleen että tollasessa tilanteessa missä on muutakin populaa paikalla, niin vois varmaan meditoida yms.? Muitten silmissä se näyttäis varmaan vaan että nautit maisemista jne mutta voithan sä miettiä vaikka mitä ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa seuraamaan! Päivittyy hitaasti, mutta päivittyy nyt kuitenkin edes joskus.

      Ulkomeditaatio ei ehkä oo mun juttu, kun mä häiriinnyn niin helposti :D Huomasin ku yritin meditoida äidin parvekkeella. Ei tullut mitään. Oma hiljainen yksiö sen olla pitää.

      Poista