sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Poimintana kirjallisuudesta: Elementtitähti

Hei,

toivottavasti kaikilla on ollut ihana Samhain ja olette saaneet nauttia tämän ihanan sapatin tunnelmista mielekkäällä tavalla. Itselleni Samhain on ollut aina se mieluisin sapatti ja jo lapsena pidin eniten halloween-juhlasta ja järjestin kavereilleni halloweenjuhlia. Wiccan löytämisen jälkeen juhla on itselleni kulkenut tietenkin nimellä Samhain ja normaalisti sen viettoon on kuulunut Samhain-rituaali ennustamisineen ja "musta ja valkoinen kynttilä"-loitsuineen (joka on kaikista ikinä tekemistäni loitsuista tehokkain). Lisäksi ohjelmassa on ollut omenapiirakan tekeminen ja hautausmaalla kuljeskelu. 

 

Tänä vuonna oli kuitenkin vähän haastavat olosuhteet. Varsinaisena Samhain-päivänä, joka oli tänä vuonna torstai, olin ensin noin 8 tuntia koulutuksessa, jossa sain maailmanluokan migreenikohtauksen ja sitten koulutuksen jälkeen menin kärsimään migreeniä majapaikkaani ystäväni sohvalle, koska seuraavana päivänä oli vielä luvassa toinen koulutuspäivä ja tämä kaksipäiväinen koulutus oli eri kaupungissa, kuin missä minä asun. Lyhyesti sanottuna, ei toivoakaan viettää Samhainia oikeana päivänä. Unet ovat olleet vähissä ja reissusta palauduin vasta pyhäinpäivänaattona lähes puoliltaöin, joten kalenterin mukaisena pyhäinpäivänä minulla meni tuskallisen paljon aikaa univelkojen pois nukkumiseen. 


Nyt olen sitten miettinyt, että tehdäkö vai eikö tehdä rituaalia tänään, kun varsinainen päivä on jo oikeasti ohi. On toki kellokin just nyt aika paljon, tasan puoliyö ja en ole mitenkään valmistellut asiaa, ainoastaan se omenapiirakka on leivottu. Toisaalta harmittaisi missata se kynttilätaika. Olin jo monta kuukautta miettinyt, mitä tänä vuonna pyytäisin/mihin keskittyisin. No pitää vielä miettiä asiaa. 

Joka tapauksessa halusin ilahduttaa teitä Samhainin kunniaksi uudella postauksella. Tästä minun on pitänyt tehdä postaus jo vuosia. Kyseessä on mielestäni "wiccahenkiseen itsetutkiskeluun" ihan pätevä työväline. Nimittäin "elementtitähti". Tämä löytyy Amber K:n kirjasta True Magick - A Beginner's Guide (joka on muuten loistava kirja ja maksaa tällä hetkellä adlibris-verkkokaupassa vain 10 euroa!)

Ymmärrän niin, että tausta-ajatuksena elementtitähdessä on tuoda tietoisuuteen, mikä on elementtien keskinäinen tasapaino juuri sinussa. Sinussa, joka olet tärkein osanen magian tekemisessä. Ei käyttämäsi kynttilä, athame, päälläsi oleva kaapu tai mikään muukaan ulkoinen asia. Sinä. Sinun kehosi, tahtosi, mielesi. Ja näiden olisi hyvä olla tasapainossa suhteessa elementteihin. 

Tyhjä elementtitähti näyttää tältä:

Homma toimii niin, että vastaat erinäisiin kysymyksiin ja lasket yhteen kuinka monta "kyllä" vastausta sait. Jos sait esimerkiksi 5 "kyllä"-vastausta veden elementin kohdalla, etenet keskustasta alkaen vesi-viivaa 5 palleron verran ja teet viidennen palleron kohdalle merkin. Yhdistämällä pallerot, saat oman henkilökohtaisen tähtesi, josta näet aika nopeasti, mikä on elementtien keskinäinen suhde sinulla. Tässä esimerkiksi minun ja äitini tähdet. En sano kumpi on kumman, niin ketään ei käsittääkseni loukata tämän julkaisemisella.

Jos nyt katsotaan vaikka tuota, jonka tähti on piirretty lyijykynällä. Siinä on esimerkiksi hengen ja tulen alueella melkoisesti kehittämistä, kun kummassakin on tullut vastattua "kyllä" vain kolmeen kohtaan. Eihän se näytä tähdeltä ollenkaan. Toisella meistä oli huomattavasti täydempi tähti, mutta hänelläkin kuitenkin tulen ja veden kanssa vielä tekemistä.

Ja ne kysymykset? Tulevat tässä ja ovat väittämien muodossa. Jos väittämä on totta sinun kohdalla, vastaa kyllä.

Ilma (äly, ajatukset, mielikuvitus)
- olen utelias elämän ja kaiken muukin suhteen
- tutkin/opiskelen parhaillaan jotakin asiaa (ilmeisesti tähän käy mikä vaan, myös wiccan ulkopuolinen aihe)
- minulla on vilkas mielikuvitus
- minulla on kyky ajatella loogisesti (no niin, kuin moni vastasi väärin siihen fb:n kirahvi-kysymykseen? :D ) 
- minulla on kyky järjestää informaatiota/tietoa
- pystyn muuttamaan tietoisuuteni tasoa tahdon voimalla
- minulla on kyky keskittyä (eng. focus, concentrate)
- voin helposti uudelleen ohjata ajatuksiani (tarkoittanee sitä, että osaa tietoisesti esimerkiksi lopettaa tietyn jutun ajattelemisen ja ajatella pelkästään haluamaansa asiaa
- käytän useita "tietämisen" (knowing) keinoja (en ole aivan varma mitä tällä tarkoitetaan. Ehkä niin, että tavallisen tietämisen lisäksi osaisi luottaa myös vaistoonsa? Onko jollain parempia teorioita mitä tämä voisi tarkoittaa?)
- tiedän yleensä, mistä löytää tietoa

Tuli (tahto, energia ja suunta)
- elämäni päämäärät ovat selkeitä (uskon, että tarkoittaa, että päämääriä ylipäätään on ja niitä kohti pyritään)
- olen tehokas päämäärieni saavuttamisessa
- minulla on korkea energiataso/olen energinen
- ymmärrän mitä tarkoittaa tahto ja osaan suunnata sen
- suhtaudun intohimoisesti mielenkiinnon kohteisiini
- olen itsevarma (suora käännös olisi: minulla on vahvat itsevarmuus-taidot)
- hoidan energiakehoani ja chakrojani
- olen hyvä nostamaan energiaa/voimaa
- olen hyvä suuntaamaan energiaa/voimaa
- olen hyvä maadoittumaan

Vesi (tunteet ja intuitio)
- olen rakastavassa ja vakaassa ihmissuhteessa (uskon, että tähän lasketaan myös muut kuin parisuhteet. Esim. välit omaan perheeseen/sukuun.)
- olen yhteydessä tunteisiini/olen tietoinen tunteistani
- minulla on rakentava suhde varjooni (lue täältä lisää siitä mikä on varjo)
- olen kykenevä osoittamaan rakkautta ja kiintymystä
- olen kykenevä vastaanottamaan rakkautta ja kiintymystä
- ilmaisen negatiivisia tunteita sopivilla tavoilla
- minulla on terveitä ystävyyssuhteita
- luotan intuitiooni/ sisäiseen ääneeni
- minulla on hyvä itseluottamus
- pystyn kontrolloimaan omaa tunnetasoani (tarkoittanee sitä, että jos esim. raivostuu, niin osaa tietoisesti rauhoittaa itsensä tms.)

Maa (terveys, vauraus ja materiaaliset omistukset)
- hengitän useimmiten puhdasta ilmaa 
- juon useimmiten puhdasta vettä
- syön terveellisiä ruokia
- saan yleensä riittävästi lepoa
- teen useimpina päivinä tasapainoisen treenin (eng. I usually do balanced exercise daily, tulkitkaa siitä sitten)
- teen yhteistyötä psykiatrini/parantajani/hammaslääkärini kanssa (tää oli suomalaisittain vähän outo, mutta no, ehkä tän voi tulkita niin, että kääntyy ammattiavun puoleen terveytensä suhteen silloin kun siihen on tarve)
- kotini on siisti ja viehättävä/puoleensavetävä
- minulla on vakaa työsuhde ja tarpeeksi isot tulot täyttämään tarpeeni
- minulla on tasapainoinen suhde omaisuuteen, jonka omistan (tarkoittaako tää nyt sitä, ettei oo mikään hamsteri, joka ei voi luopua mistään vai? No kai pointti on, että tavara tavarana)
- vietän aikaa ulkona luonnossa

Henki (suhde jumaluuteen)
- teen päivittäin henkisen harjoituksen
- minulla on henkinen "tukiryhmä" saatavilla (varmaan coven tai muut samanhenkiset ihmiset lasketaan tähän?)
- minulla on kyky "keskittyä" (eng. center. En tiedä tälle suoraa käännöstä, mutta kyse on siitä, että osaa tavallaan "mennä itseensä", keskittää tietoisuutensa henkiseen tai psyykkiseen keskukseensa, mikä johtaa rauhan, rauhallisuuden, voiman, selkeyden ja vakauden tuntemuksiin)
- minulla on valikoima henkisiä työkaluja stressin ja kriisien käsittelemiseen
- minulla on suhde auttajiin tai oppaisiin (viitannee nyt esim. voimaeläimiin tms.)
- ymmärrän, että jumaluus on sisälläni/minussa
- juhlistan tai palvon säännöllisesti (eng. celebrate and worship, tähän laskettaneen nyt esim. rituaalien viettämiset ja muutkin juhlat, uskoisin että myös maallisemmat sellaiset, ylipäätänsä kaikki, missä keskitytään iloitsemaan jostakin seikasta)
- minulla on suhde jumaluuden johonkin aspektiin 
- tutkin ja kunnioitan myös muita uskontoja (kunnioittamisen ymmärrän, mutta tekisi mieli kysyä, että miksi pitäisi myös tutkia? Nimimerkillä itseäni ei kiinnosta tutkia muita uskontoja :D )
- koen rauhaa ja iloa

***

Tällaiset oli kysymykset, haluatteko jakaa, miten teille kävi? Onko joku elementti tosi vahva ja onko jollain alalla huomattavasti parantamisen varaa?

17 kommenttia:

  1. Mahtava postaus! Tää sai mut kiinnostumaan tuosta kirjasta paljonkin. Usein oon tuohon teokseen törmännyt kirjoja tilatessani, mutta jostain syystä se on aina jäänyt hankkimatta.
    Täytyy tuo elementtitähti tehdä vielä kunnolla, mutta nyt kun luin kysymykset, niin sain eniten kyllä -vastauksia ilman kohdalla ja vähiten maan kohdalla.
    Täytyy tosiaan syventyä tuohon vähän paremmin myöhemmin. :)

    p.s: Ihana tuo sun uusi "profiilikuvasi"! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos :) Vaikka pakko se on kyllä sanoa, että tässä on kovin vähän mitään minun omaani. Tuo testi on Amber K:n :)

      Ja kiitos myös profiilikuvan osalta ^_^ Se on 5 vuotta vanha kuva, mutta aattelin, että se on tunnelmaltaan tänne passaava, eikä täällä toisaalta tarttekaan olla sellaista kuvaa, josta minut varsinaisesti kadulla tunnistaisi :D

      Poista
  2. Upea postaus taas bravo! :D Kiinnostus nousi ja pitää ajalla tehdä tämä kunnolla ;) Mikä tua musta ja valkoinen kynttilä taika on? Älä ihmettele en ainakaan vielä kunnon wicca ole :D kovaa vauhtia sitä kohti menossa !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on semmoinen taika, minkä mä oon jo useampana vuonna tehnyt Samhainina. Varmaan tunnisteella "samhain", löytyy se teksti, jossa oon sen kuvannut. Se on kovin toimiva taika vanhoista irtipääsemiseen ja uuden aloittamiseen :)

      Ja ei mitään, ei tämä voisikaan yleisessä tiedossa olla, ku se on ihan oma nimitykseni kyseiselle taialle :D

      Poista
  3. Ai hitsi kun en muistanut tsekata tuota kirjaa, kun just tein tilauksen adlibrikselle, äääää! En vielä kokeillut tuota elementtitähteä..

    VastaaPoista
  4. Nyt sain tän tehtyä ihan paperille. Tuloksena Ilma 9, vesi 7, Tuli ja maa 4 ja henki 5.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika jännä, että sulla on tuollai suhteellisen vastakkaiset asiat (ilma ja vesi) vahvoja. Mutta niinhän sä aiemminkin taisit arvellakin, että ilma on sun elementtisi :)

      Poista
  5. Ilma 5, vesi 5, tuli 2. maa 6 ja henki 5, ihan selvästikin kehitettävää tasapainoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, se tuntuu olevan hyvin yleinen tilanne monilla :D Mutta loppuunsa, ei sulla nyt hirveän kamalaa epätasapainoakaan ole, kun ei tuossa ole kuin tuo tuli ja sekin on vain "kolmen pallukan päässä" noista muista.

      Poista
  6. Voisivatko nuo tietämisen keinot tarkoittaa salaisia voimia ts. ennustamista, tarot-kortteja, teenlehtiä jne? Se minulle ainakin tuli ensimmäisenä mieleen.

    Tulipahan ainakin selväksi, että oma elementtitähteni on aivan munksin manksin. Ilma 7, tuli 1, vesi 4, maa 8 ja henki 2.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei hyvin oivallettu! Noinhan se voisi olla. Ja älä huoli, täällä on itse jos kunkin elementtitähdet munksinmanksin ja tuossa kuvassa, minkä mä tänne laitoin, toisen tähti ei edes näytä tähdeltä :D

      Poista
  7. Hauska testi. Itselläni ilma ja henki olivat vahvoja (9) ja muut siinä neljän ja viiden paikkeilla.

    Löysin tämän blogin pari päivää sitten, ja olen nauttinut lukemisesta paljon, vaikken wiccalainen olekaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa vain joukkoon sekalaiseen :)

      Aika tyypillistä tuntuu olevan, että ihmisillä on muutama vahva alue ja sitten muilla kehitettävää. Kai sitä jokainen menee vähän omien taipumustensa mukaan ja niiden heikoimpieen aluieiden kehittäminen vaatisi tietoista paneutumista.

      Poista
  8. Blogistani löytyy haaste http://korpienkuiske.blogspot.fi/2013/11/haastetta.html :) Hirveän vaivalloinen, mutta mielenkiintoinen!

    VastaaPoista
  9. Näköjään itselleni Maa on elementeistä heikoin (3), mutta loput oikeastaan aika tasavahvoja. Vesi 9, Henki 8, Ilma, 8 ja Tuli 6. Osa tuli yllätyksenä, mutta osan tiedostin (esim. ilman ja veden vahvuus)

    VastaaPoista